Sosiaalisempi media

28.4.2016

Toimittaja avautuu perinteisten sosiaalisten medioiden epäsosiaalisuudesta ja tutustuu yhteen uudempaan some-sovellukseen. Vanhan Lumiani menehdyttyä tuli tilalle Android-puhelin ja käytössä oleva sovellusvalikoima moninkertaistui.

Puhiksen huhtikuun pohdinnat

20.4.2016

Ensimmäiset kolme kuukautta kiltavuodesta ovat takanapäin, joten lienee aika siirtää katse hetkeksi menneeseen ja katsoa mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua.

Narrinnurinoita pt. 1: Teekkarilakki

15.4.2016

Wapun lähestyessä pelottavaa vauhtia katukuvaan ilmestyy taas enemmän ja enemmän tupsulakkipäisiä hahmoja, jotka ihmetyttävät ja hauskuuttavat vastaantulijoita.

Kesäopetus Aallossa uudistuu

14.4.2016

Vaikka kesä on wapun jälkeen paras vuodenaika, aiheuttaa kesä myös suurta stressiä. Löytyykö mukavaa omiin opiskeluihin liittyviä töitä läheltä Otaniemeä

Iidan matkapäiväkirja osa 0

13.4.2016

Ajatus vaihtoon lähdöstä syntyi jo fuksi-Iidan mielessä syksyllä 2012. Tosin silloin aihe tuntui niin pelottavalta ja kaukaiselta, että se todellakin oli vain ajatus.

Tommi Askola, Ulkomestari

23.3.2016

Olen kotoisin pienestä Peuhun kylästä Valkealan kunnasta. Aikani taisteltuani villipetojen ja kouvolalaisten keskellä, saavuin vuonna 2012 isolle kirkolle opiskelemaan sähkötekniikkaa.

Itte tein ja säästin: vuosijuhlat

21.3.2016

Lauantaina 13.2. klo 19 lukkari kolauttaa gongiin ja aloittaa: “Hyyyvät ystävät…”. Potentiaalin tasaus 95 alkaa. Kaksisataa frakkiin tai iltapukuun pukeutunutta vierasta yhtyvät lauluun.

1 21 22 23 24 25