50 vuotta sössötystä! (1988) "Jonossa Otaniemen yössä"



7/1988 lehden kansi
Päätoimittaja Pekka Turpeinen

Sössö täyttää tänä vuonna 50! Ikää on siis yli puolet koko killan iästä, eli pitkästä kiltaperinteestä on kyse. Sössö juhlistaa juhlavuottaan julkaisemalla vanhoista Sössöistä artikkeleita, siirtyen vuosi vuodelta kohti Sössön alkua.

ENNEN OLI KUNNOLLISTA! Vai oliko? Tapahtumiin jonottaminen on ollut viimeaikoinakin killan suurena keskusteluaiheena. Jonottamiskulttuurin tuomat pohdinnat eivät kuitenkaan ole mitenkään uusia, jopa ’88 Sössössä pohdittiin jonottamisen järkeä.

”Jono

Jonotus on usein ainoa mahdollisuus päästä haluamalleen oppijaksolle, kursiolle tai saada lippuja suurimpiin juhlatapahtumiin. Jonottaminen on monelle pakollinen mutta vastenmielinen kokemus, johon turvaudutaan vain pakon edessä. Jonotuskäytäntö ja -tekniikka ovat kuitenkin monille vieraita.

Kehityksen kulku

Jonotus on kehittynyt viime vuosista radikaalisti. Tarjonnan ollessa pienempi kuin kysyntä on turvauduttu ratkaisuun, jolle on vaikea löytää kelvollista vaihtoehtoa: esim. excursiolistan tuloaika ilmoitetaan, jolloin halukkaat alkavat jonottamaan listaa mahdollisesti jopa vuorokautta aikaisemmin. Monia juhlia tai joitakin osallistujamäärältään rajoitettuja kursseja aletaan jonottaa tunteja ennen listan saapumista.

Jonotusaikojen kasvaessa on herännyt keskustelua koko touhun mielekkyydestä – onko järkevää haaskata aikaa pelkkään jonotukseen, josta eräille kilta-aktiiveistamme tuntuu muodostuneen opiskelua häiritsevä harrastus jonotusennätyskokeiluineen. En ole kuitenkaan kuullut kenenkään esittäneen parempaa ja oikeudenmukaisempaa ratkaisua.

Jonotuskäytöntö

Jonotus on kehittynyt erityisesti käytännön osalta. Ensimmäisenä paikalle saapuva alkaa pitää listaa, johon on merkitty jonottajat tulojärjestyksessä. Listaa kutsutaan monilla nimillä, useimmiten olen kuullut käytettävän nimitystä ”jonon oikeusturvalista”.  Listan pitäjä tai kuka tahansa pitää joko satunnaisin tai säännöllisin väliajoin nimenhuudon. Poissa oleva menettää yleensä paikan jonossa, tapana on kuitenkin ollut hyväksyä lyhytaikainen henkilökohtaisilla tarpeilla käyminen.

Vaikka lista ei sidokkaan vastapuolta, myyjät yleensä ovat noudattaneet sitä. Samaten ryhmäkuri pitää porukan yleensä oikeudenmukaisessa järjestyksessä. Sanaharkkaa syntyy helposti siitä, kuinka pitkä jonosta poistuminen sallitaan. Minun mielestäni wcssä käyminen on hyväksyttävä syy poistua hetkellisesti jonosta. Ajan ottaminen ei ole erityisen järkevää, mutta kohtuuden rajoissa on pysyttävä (aikaa saa esim. 15min). Poistuminen kannattaa ilmoittaa listan pitäjälle.

Jonotustekniikka

Pitkään jonotukseen kannattaa varautua huolella, koska ainakin osa ajasta on usein vietettävä ulkona. Mukaan on varattava eväitä, lämmintä juotavaa (EI lämmikettä sillä alkoholi pahentaa lämmönhukkaa), ajanvietettä esim. itsekeskeisille korvalappustereot ja sosiaalisille lautapeli, makuualusta tai ilmapatja, makuupussi, lämpimät vaatteet, tarvittavat paperit esim. Teekkarikortti TKY:n lippuja varten ja tarvittava summa rahaa. Lyhytaikaisessassa (>5h) voi makuualustan ja -pussin korvata jakkaralla.

Jonoon ei kannata tulla liian aikaisin, vaan on yritettävä optimoida jonoon saapumisaika. Ennätyksen yrittäjät ovat tietysti luku sinänsä. Aikaa kannattaa yrittää käyttää hyödyksi lukemalla, tekemällä rästiharjoituksia tai ainakin hankkimalla Sosiaalisia kontakteja.

Jonossa Otaniemen yössä

Toimittajamme tutustui jonottajien maailmaan yöllä 25.11.88. Kerättyään varusteet hän hankittui paikalle, jonne tiesi muodostuvan jono. Kyseessä oli TKYn järjestämien Itsenäisyyspäivän juhlien lippujen myynti talvisena aamuna klo 0900.

Saavuin kohteeseen 0110, paikalle ei vielä saapunut ketään. Siirryn viettämään aikaa Gorsuun Kemistien pikkujoulujen jatkoille. Palatessani 0223 ovat ensimmäiset jo saapuneet. Jakaen yhteisen makuupussin yrittävät kaksi ensimmäistä pysyä lämpimänä.

0345 saapuu paikalle ryhmä, jotka lämmitelläkseen ja paistaakseen makkaraa ovat sytyttäneet nuotion löytämäänsä tynnyriin. 0405 on jonossa vasta 13 henkeä. Ryhmässä viriää keskustelu saamattomasta jonoinnostuksesta. Sää on onneksi varsin leuto.

0500 juhlien loputtua Servistä käy muutama kotiinlähtijä ihmettelemään jonoa. Ryhmä on kasvanut jo 26 vahvuiseksi.

0620 rynnistys alkaa, ensimmäisten bussien saapuessa alkaa paikalle saapua lisää jonottajia. Väkimäärä kolminkertaistuu kertaheitolla. 0640 ensimmäinen nimenhuuto.

0750 jäljellä on vielä tilaa 20 hengelle. Nimenhuudoissa on raakattu pois neljä henkeä. 0815 listalla on 5 henkeä liikaa – tosin jos jotkut jonosta eivät osta kahta lippua tai jos jollain ei ole teekkarikorttia on heilläkin mahdollisuus saada lippu

0905 ostan liput ja poistun paikalta, jono on noin 110m pitkä.”

(Visited 95 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*