50 vuotta sössötystä! (1987) "Isäntänä Finnkino Oy"


TEKSTI: Matti Koivisto

1/1987 lehden kansi
Päätoimittaja Matti Koivisto

Sössö täyttää tänä vuonna 50! Ikää on siis yli puolet koko killan iästä, eli pitkästä kiltaperinteestä on kyse. Sössö juhlistaa juhlavuottaan julkaisemalla vanhoista Sössöistä artikkeleita, siirtyen vuosi vuodelta kohti Sössön alkua.

Uusia elokuvia tupsahtaa jatkuvalla syötöllä katsottavaksi ja mikään ei voita elokuvasalin tunnelmaa. Pienempiä teattereita löytyy ympäri Suomea, mutta suurin on edelleen Finnkino, joka löysi nykyisen muotonsa 1986. Sössö ’87 päätoimittaja kävikin haastattelemassa Finnkinon työntekijää sekä elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö Suomen Filmikamarin toimitusjohtajaa elokuvamaailmaan liittyen.

”Isäntänä Finnkino Oy

Ensimmäinen päiväni päätoimittajana valkeni aurinkoisena. Niinpä heti puolen päivän jälkeen aukaisin silmäni ja suuntasin nenäni kohti kaupunkia. Ajattelin ensitöikseni haastatella elokuvan ammattilaisia, joten painuin vastasyntyneen Finnkinon kavereiden puheille. Harppasin ovesta sisään ja niin joutui Pekka Lehesmaa vastailemaan kiperiin kysymyksiini.

– Kuinka Finnkino hankkii esittämänsä elokuvansa?
Ensinnäkin kaikki kotimaiset elokuvat otetaan ohjelmistoon. Ulkomaalaisista elokuvista noin 80% tulee edeltäjäyhtiöiden kontaktien kautta. Tämän lisäksi suurilla festivaaleilla esim. Cannes ja Milano käydään katsomassa ja ostamassa filmejä. Joskus taas videoiden maahantuoja on ostanut elokuvan video- ja teatterioikeudet ja hän tulee kauppaamaan meille filmiä teattereihin. Videoiden menekin kannalta on tärkeää, että filmi on pyörinyt myös teatterissa, sillä muuten video ei menesty.

– Kuinka tulette kilpailemaan videoita ja elokuvakanavia vastaan.
Elokuva teatterissa nähtynä on aivan toisen luokan tapahtuma kuin TV:sä nähtynä. Aiommekin kilpailla juuri laadulla tarjoamalla hyviä elokuvia korkealaatuisissa teattereissa.

– Onko teillä kotona videot?
No, kyllähän meillä on. En ole kuitenkaan koskaan vuokrannut yhtään videoelokuvaa.

– Käytkö itse elokuvissa?
Pitäisi käydä enemmän, mutta kun olen ukkomies niin ei sitä jouda. Etenkin yleisönäytöksissä pitäisi käydä enemmän, jotta tuntuma yleisöön säilyisi.

– Mitkä ovat suosikkielokuviasi
Bondit. Ne on hyvin tehtyä viihdettä eikä niissä tarvitse liikaa ajatella.

– Mitenkä elokuvateatterien ja Finnkinon käy tulevaisuudessa?
Hyvin. Meillä on täällä hyvä jengi, joka on valmis tekemään töitä elokuvien puolesta. Olen täysin vakuuttunut siitä, että elokuvateatterit eivät tule koskaan häviämään.

Ilmeisesti Lehesmaan koulutus ei ole mennyt hukkaan, sillä hän saa minut uskomaan sanoihinsa. Lähtiessäni pois minulle kerrotaan vielä elokuvan sensuroinnista. ”Kun elokuva viedään sensuroitavaksi, se pitää olla tekstitetty jommalla kummalla kotimaisella.” Hmm. Kuinkahan kovia juttuja tekstissä onkaan, sillä toisella kotimaisella.

Filmikamari

Seuraavaksi uhrikseni valitsin Suomen filmikamarin edustajan, joten siitä vaan Kaisaniemen kadun poikki ja rappuset ylös. Kivuttuani rappuset ja kuivattuani hikisen käteni astuin sisään ja olin vähällä törmätä Filmikamarin kiireiseen toimitusjohtajaan Leo Nordbergiin. Pienten aikatauluneuvotteluiden jälkeen Nordberg oli valmis vastaamaan kysymyksiini.

Tavalliselle elokuvissa kävijälle Filmikamari on tullut tutuksi erilaisten kampanjoiden vetäjänä. Tunnetuin näistä lienee Bonnie & Clyde -kortti, joka tarjosi innokkaille elokuvissa kävijöille mahdollisuuden ansaita puolen vuoden ilmaiset elokuvat. Kamppanjan kokemuksista Nordberg kertoo:
– Kokonaiskuvaa on vielä vaikea nähdä. Kaikkihan lähti liikkeelle syksyllä 1985 järjestetystä pylväskamppanjasta ”Lähde tuvasta, nauti elokuvasta.” Tämä kamppanja oli suunnattu niille, jotka käyvät vähän elokuvissa. Halusimme tarjota jotain myös elokuvien suurkuluttajille ja siitä lähti liikkeelle Bonnie & Clyde -idea. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava että kamppanjan suosio yllätti meidät. Leimojen kerääjät eivät olleet yksinomaan nuoria vaan kaiken ikäisiä. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä ollut parempi, jos ilmaisaika olisi ollut vain kolme kuukautta.

Vuosina -83 ja -84 elokuvien katsojamäärät putosivat 27%. Suurimpana syynä voitaneen pitää videonauhureiden tuloa markkinoille. Videoiden aiheuttamaa yleisö katoa Nordberg kommentoi seuraavasti:
– On totta, että videot veivät meiltä yleisöä 80-luvun alkupuoliskolla. Nyt katsojamäärien lasku on kuitenkin pysähtynyt. Uskonkin, etteivät videot enää vaikuta elokuvien katsojalukuihin. Toinen asia on tietenkin se, kuinka sateliitti- ja elokuvakanavat vaikuttavat yleisömääriin. Mielestäni mainitut uudet tv-kanavat heittävät kuitenkin suuremman haasteen videoille kuin elokuvateattereille.

Videolakiesitykseen Nordberg ei halua ottaa kantaa, mutta tunnustautuu yleisesti sensuurin vastustajaksi.
– Tietysti lapsia ja nuoria tulee suojella elokuvaväkivallalta yms, aivan kuten alkoholiltakin. Taiteen sensurointiin liittyy kuitenkin aina omat vaaransa ja elokuvahan on ainoa taiteen laji, jonka on käytävä läpi ennakkosensuuri.

Aikamme vielä tarinoituamme kiitin toimitusjohtaja Nordbergia ja vapautin hänet puuhiinsa. Näin oli ensimmäinen päiväni päätoimittajana päättymässä ja vastuun raskasta taakkaa kantaen suuntasi matkani kohti kotia.”

(Visited 30 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*