Sählyn teekkarisarja


TEKSTI: Joona Välilehto
KUVAT: Samuli Cederström, Joona Välilehto

Sählyn teekkarisarja sopii kaikille. Mukaan tarvitsee vain mailan ja sisäpelikengät, joita molempia pystyy lainaamaan Unisportilta.

Tietysti mailan käsittelytaidoista ja pelikokemuksesta on hyötyä, mutta varmasti moni onkin pelannut peruskoulun ja lukion liikuntatunneilla. Itse en ole lajia koskaan harrastanut mutta pitkän jääkiekkoilijataustan ja kaveriporukan pihapelien ansiosta joitain taitoja on joskus tarttunut. Sähly oli kouluaikoina ehdottomasti minulle se kaikkein hauskin laji liikuntatunneilla. Teekkarisarja pelataan 4vs4 periaatteella tyhjiin, mutta pieniin maaleihin. Omalta kenttäpuoliskolta ei saa tehdä maalia. Säännöt ovat perinteiset sählyn säännöt, eli eivät aivan yhtä tiukat kuin salibandyssä.

photo_2017-02-08_15-15-14
Tällä mailalla on monta kertaa verkko heilunut.

Ongelmat teekkarisarjassa

Teekkarisarjojen ongelma jokaisena vuonna ja varsinkin sählysarjassa on ollut toisen joukkueen puuttuminen paikalta. Tänä vuonna teekkarisarjassa oli yhteensä 19 luovutettua ottelua, mikä on aivan liian paljon. Eihän tätä tietenkään voi vakavaksi urheiluksi laskea mutta olisi mukavaa, jos joukkueiden yhteyshenkilöt saisivat tiedon toiselle joukkueelle ennen peliä, että heiltä ei olekaan kukaan tulossa pelaamaan. Meillä ainakin tänä vuonna on onneksi ollut sen verran pelaajia, että pelit on saatu pystyyn ja käytettyä hyväksi se puoli tuntia, vaikka vastustajaa ei ollutkaan.

Toinen ongelma on tietysti pelien ajoitukset, mutta sille asialle ei taida voida mitään, koska parhaat vuorot otahallilla menevät urheiluseuroille. Pelit ovat nyt vakiintuneet keskiviikolle klo 10-12. Peruskurssien luennot rajoittavat joidenkin osallistumista silloin.

Uusi vuosi uudet kujeet

Toissaviikon keskiviikkona ELECin yhteinen sählyjoukkue hävisi välierän The CHEMeleons on a Stickille tiukan ottelun jälkeen 5-4. Seuraavan kerran pääseekin sitten pelaamaan vasta syksyllä.

Erityisesti tänä vuonna on ollut hieno huomata väen lisääntyneen peleissä. Välierässäkin oli jopa 3 kenttää eli 12 pelaajaa! Paljon on muuttunut niistä minun ensimmäisistä vuosistani, kun pahimmillaan meillä oli vain 3 pelaajaa ja vastassa teekkarisuunnistajat, joilla tuo kunto sattuneista syistä oli parempi kuin meillä ja siksi aika pahasti hävittiinkin. Tietysti ELECin yhteinen joukkue tuo pelaajia myös muista killoista, mutta selvästi myös sähköläisiä on tullut lisää pelailemaan. Toivottavasti te kaikki, jotka olette nyt käyneet pelaamassa, ja kaikki muutkin, tulette pelailemaan ensi syksynä taas sählyn teekkarisarjaan! Nähdään kentällä!

photo_2017-02-08_15-15-11
Hymy ei hyytynyt, vaikka hävittiinkin välierä.
(Visited 191 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*