Ulkomestarin ja Puheenjohtajan maailmanvalloitus

TEKSTI: Tommi Askola

Tämä on tarina Ulkomestarin ja Puheenjohtajan reissusta Trondheimin ja Tukholman fuksisitseille. Tämä matka oli upea ja kerronkin nyt miten se todennäköisesti meni – muistikuvien ja valokuvien ollessa hyvin vähäiset.

Matkamme alkoi sumuisena torstaiaamuna klo 4 aamuyöllä. Tarinamme sankarit olivat nukkuneet varsin pitkät ja makoisat muutaman tunnin yöunet ja pistivät urheina frakit niskaansa. Tapaamispaikaksi oli sovittu Yrityssuhdemestari Juha K. Korpion auto, josta löysimmekin Juhan nukkumasta. Hetken suostuttelun jälkeen Juha suostui viemään meidät lentokentälle pientä tuliaista vastaan. Tuliaisia emme koskaan tuoneet, vaikka kyyti olikin hyvin mieluisa. Sori siitä, Jugi.

Lensimme ensiksi NTNU:lle Trondheimiin Sanctus Omega Broderskabin fuksisitseille. Lennot sujuivat hyvin nopeasti ja seurakin oli mitä parhainta, ainakin niinä harvoina hetkinä kun Ville pysyi hereillä. Matkalla kävimme viihdyttämässä flyygelin pimputustaidoillamme Oslon lentokentällä.

Saavuimme pelipaikoille hyvissä ajoin. Saattajamme ei kuitenkaan ollut paikalla sovittuna aikana, mutta nokkelina kavereina lähdimme suunnistamaan kartan kanssa kohti heidän kiltahuonettaan. Onneksi törmäsimme matkalla tuttuihin naamoihin, koska puhelimen välityksellä saatujen ohjeidenkaan avulla, emme meinanneet löytää oikeaan paikkaan. Hetken ihmeteltyämme Norjan menoa, kävimme ohjatulla kampuskierroksella muutaman heidän hallituksensa edustajan kanssa. Kampus oli hienon näköinen, mutta erikoisimman löydöksen teimme heidän ruokalastaan – wrappi, jonka sisältä löytyi couscousia ja kalapuikkoja. Maultaan tämä tekele oli hyvinkin mielenkiintoinen, mutta Ville tuntui ihastuneen kovasti ja se onkin nykyään hänen bravuurinsa, vohveleiden lisäksi.

Pian alkoikin jo cocktailtilaisuus ja siellä ensimmäiseksi pisti silmään, boolikulhon lisäksi, vierailla olleet eriväriset viitat. Nopeasti selvisi, että viitat on jaettu toimarin tai hallituksen virassaan erityisen hyvin suoriutuneelle henkilölle. Väri kuvasti, missä toimikunnassa toimisesta oli kyseisen viitan ansainnut. Mielestäni hauskan oloinen perinne, muttei ole kivan pinssin voittanutta. Cocktailtilaisuus eskaloitui hyvin nopeasti ja pian löysinkin itseni Villen ohjastamasta raitiovaunusta.

Ville ohjasti meidät pääjuhlaan, joka järjestettiin upean muotoisessa salissa. Alkoholin hintakin oli varsin suopea, varsinkin Norjan hintatason huomioon ottaen, mikä tuli ainakin itselleni yllätyksenä. Pääjuhlasta en mitään ymmärtänyt. Vuorotellen yksi hallituksen edustajista kävi villitsemässä yleisöä pergamentilta lukemallaan lorulla. Lopuksi fuksit kokivat kohtalonsa, kun heidät sähköistettiin lavalla. Mekin saimme maistaa huppupäisten naamiomiesten kohtalon kouran puristuksen. Sitä hetkeä ei helposti unohda ja palojäljet käsissä vaikeuttavat entisestään muiston haalistumista.

Juhlien jälkeen oli aika siirtyä kohti Tukholmaa KTH:lle heidän sähköosastonsa fuksisitseille. Lähdimme niin innokkaasti kohti uusia koettelemuksia, että varta vasten odotimme tunnin lentokenttäbussia keskellä yötä bussipysäkillä. Iäisyydeltä tuntuvan tunnin aikana ehti tapahtua vaikka ja mitä. Poliisikin kävi kurkkailemassa vointiamme ja vei Villen vieressä nuokkuneen kaverin mukanaan.

Silmänräpäyksessä löysimme itsemme kuitenkin Arlandan lentokentältä. Siellä meidät vastaanotti Magnus-niminen herrasmies, joka paljastui olevan melko lailla viinaan menevä mies. Nukuimme siis Magnuksen asunnolla, joka oli aika hulppea. Toisaalta ainoa asia, mikä kiinnosti, oli pehmeä sänky kolmenkymmenen tunnin frakin kanssa pönötyksen jälkeen.

Muutaman tunnin unien jälkeen lähdimme cockailtilaisuuteen, joka järjestettiin KTH:n kellotornin ylätasanteella. Näkymät tornista olivat hulppeat ja kauniit ja skumppakin auttoi fiiliksen luonnissa. Pääjuhlaa ennen meille esitettiin kaksi speksiesitystä. Toinen niistä oli vanhojen ja toinen “nollien” eli ensimmäisen vuoden opiskelijoiden. Mitään en taaskaan ymmärtänyt, mutta ne vaikuttivat laadukkailta ja niihin oli nähty selvästi vaivaa.

Pääjuhla oli hieman erilainen kuin Norjassa. NTNU:lla sitsit olivat fuksiviikkojen päättävä päätapahtuma. KTH:lla sitsit olivat enemmänkin kiitos fuksiviikkojen tekijöille. Tykkäsin, miten kaikkien työpanosta arvostettiin ja se myös näytettiin. Sitsit sujuivat rauhallisemmin omalta osaltani kuin Norjassa, mutta hauskaa oli silti.

Jatkot olivat perinteisesti Tolvanilla, sähkön kiltahuoneella. Valitettavasti halukkaita sisälle oli paljon enemmän kuin sinne päästettiin. Jonottaessamme kadotimme Magnuksenkin, joka onneksi löytyi nukkumasta kellotornista ennen kämpille lähtöä. Avaintahan meillä ei tietenkään ollut. Jatkoilla jaksoimme yllättävän hyvin pysyä hereillä loppuun saakka, valtavasta univelasta huolimatta.

Seuraavana aamuna pääsimme sillistelemään Tolvanille. Vohveli_äiä Villekin pääsi näyttämään vohvelintekotaitojaan. Ruotsalaiset olivat ihmeissään ammattitaitoisesta varmuudesta, millä Ville valmisti niitä. Silliksen jälkeen oli vihdoin kotiinlähdön aika. Tunnelmat olivat haikeat ja olo uupunut. Upea reissumme oli ohi ja se tulee aina pysymään muistoissa. Onneksi tällaisia reissuja ei tarvitse joka viikko tehdä.