Sössö testaa: Ensimmäistä kertaa Kotimaan Pitkällä!


TEKSTI: Juha Piipponen
KUVAT: Juha Piipponen ja KP-Telegram

Nyt, kun Kotimaan Pitkästä 2016 on selvitty ehjin nahoin, on hyvä alkaa muistella reissua ja odottaa seuraavaa Kotimaan Pitkää. Tässä tarina kuvien kera siitä, miten vuoden 2016 KP meni ja miltä se näytti ensikertalaisen silmin.

DAY 1

KP alkoi aikaisin hämäränä keskiviikkoaamuna. Maksimaalisen väsymyksen takia ensimmäiset mietteeni tuolta aamulta olivat: ”Miksi edes ilmoittauduin tälle reissulle?!”. Sama ajatus jatkui aina ensimmäiseen kaljaan asti.

Ensimmäisen päivän excursio oli Fortumin Imatran vesivoimalaitoksessa. Koska Kotimaan Pitkän raporteissa on yleensä puhuttu paljon excursioiden sisällöistä, jätän tällä kertaa niistä puhumisen väliin. Jos haluatte kuitenkin tietää tästä kyseisestä excursiosta, lukekaa Sössö 2/2013.

20160316_103029(0)Excursion jälkeen jatkoimme bussimatkaamme. Kohteena tällä kertaa oli lappeen Ranta, jossa korkeakoululla oli lappeen rantalaisten sähköteekkarien järjestämää pikkuohjelmaa. Kenellekään yllätyksenä ei kuitenkaan tullut, että eihän siellä mitään erityistä ohjelmaa tietenkään ollut järjestetty. Odottelun jälkeen bussimatkaa jatkettiin Kuopioon.

Koko reissun bussimatkoilta ensimmäisenä painavana mieleen jäivät erinäiset aikuisystävälliset, eroottiset tarinat sekä tarkasti dupatut aikuisviihde-elokuvat. Duppaus ja elokuvien tapahtumien selvittäminen läpikotaisin oli silmiä avaavaa. Varsinkin elokuvien kypäräfetissi jäi harmillisesti mieleen. Onneksi tätä tapahtumaa ei kuitenkaan tarvitse montaa kertaa elämässään kokea.

Kuopiossa oli myös naisia!
Kuopiossa oli myös naisia!

Snapchat-90208506245971757Bussimatkan jälkeen määränpäässä meidät otti huomaansa paikallinen ainejärjestö Hyeena RY. Koska tapahtumia on tästä illasta paljon ja kuvat kertovat enemmän kuin sanat, laitan pelkkiä kuvia.

Ensimmäisen yön majoituspaikka.
Ensimmäisen yön majoituspaikka.
Jatkopaikkana toimi Puikkari, jossa oli paikalliset opiskelijabileet.
Jatkopaikkana toimi Puikkari, jossa oli paikalliset opiskelijabileet.
Iltaohjelmaa ainejärjestön järjestämissä tiloissa!
Iltaohjelmaa ainejärjestön järjestämissä tiloissa!

DAY 2

Aamuherätys ei taaskaan ollut ihmisen aikaan, joten väsymys tuntui pahalta, kun lähdimme jatkamaan matkaa pois Kuopiosta. Nyt suuntana oli Varkaus, jossa excursiona Stora Enson tehdas. Stora Enson excursio-oppaamme pamautti kierroksen loppuun bussissamme komean juomalaulun ja mukaan saimme KIKin vuju-lahjan. Excursiosta ei sen enempää.

20160316_102239Excursion jälkeen bussimatkamme jatkui monien pysähdyksien kautta aina Tampereelle saakka. Tästä alkoi Tampereen sähköteekkarien järjestämä iltaohjelma.

Tampere tarjosi mielenkiintoisen ”sitsi”-konseptin, jossa tarkoituksena oli kiertää Hervannan dokauspaikkatarjontaa läpi ja käydä rasteja, jotka olivat sitsiaiheisia. Samalla kiertelyssä oli mukana Oululaisia sähköteekkareita. Koko KP-ryhmä jaettiin noin kuuteen joukkueeseen ja päätimme nimetä oman joukkueemme nimellä ”Raide KakskytVIIS” (KP-läppä). Jokaiselle joukkueelle jaettiin vielä oma vetäjä Tampereen sähköltä. No, jälleen allekirjoittaneen toimittajan sulavan kielenkäytön takia suututimme oman vetäjämme, nimim. Espoon Hennan. Tästä syystä Espoon Henna päätti vaihtaa joukkueemme nimeksi ”Hu*ranpenikat”. Rastikiertelyn rastit olivat sitsi-aiheisia, kuten kokkarit, pääjuhla, jatkot ja lahjojen jakotilaisuus. Lisäksi rastien ohella pääsimme käymään saunassa. Yhteenvetona rastit menivät omalla ryhmällämme aivan nappiin. Merkittävää kiertelyssä oli kuitenkin se, että parhaan esiintymisen palkinnon nappasi entinen puheenjohtajamme Jaakko Peni. Kaikki paikalla olijat voivat vakuuttaa, että juhlapuhe oli ilmiömäinen ja se, että paras puhe tuli Jaakon suusta, tekee tilanteesta vielä merkittävämmän.

Jatkot olivat paikallisessa baarissa Cupolassa, josta monet jatkoivat vielä teekkarisaunalle.

Sanottakoon vielä kaikkien tiedoksi: Espoon Henna sanoi vielä lopuksi lähdettyään, että ei oikeasti suuttunut meille. Tämä lämmitti pienen teekkarin sydäntä kovasti.

Jaakon juhlapuhe. Huomaa eroottinen kypärä päässä ja playboy edessä.
Jaakon juhlapuhe. Huomaa eroottinen kypärä päässä ja playboy edessä.
Raide kakskytVIIS
Raide kakskytVIIS

20160317_193733

20160318_003741

Yöpaikkana toimi Bommari
Yöpaikkana toimi Bommari

 

 

 

 

 

 

DAY 3:

Bussissa myös nukuttiin.
Bussissa myös nukuttiin.

Aamun shokkiherätyksen jälkeen lähdimme bussilla jatkamaan matkaa. Viimeisenä excursiokohteena oli Kalmar.

Excursion jälkeen matkamme jatkui kylpylähotelli Rantasipi Edeniin. Edenissä reissulla rähjääntynyt KP-joukkomme pääsi ansaitulle hemmottelulle kylpylän uima-altaille. Koko joukko nautti ajasta kylpylässä ja pääsimme vaihtamaan kuulumisia reissun tapahtumista. Kylpylän jälkeen bussi starttasi matkansa takaisin kohti rakasta Otaniemeä. Tärkein oli kuitenkin vielä edessä: juoksukaljat Nokian Panimosta.

Yhteenvetona reissu oli 5/5, suosittelen kaikille! Reissu oli hyvin suunniteltu ja toteutettu,  taukoja bussimatkoilla oli runsaasti, joten sekä juoma, että ruokavarastoja pääsi täyttämään usein. Vaikka olin Kotimaan Pitkällä ensimmäistä kertaa, ei se haitannut menoa lainkaan. Lisäksi reissulla oppi monia uusia käsitteitä, joita en aikaisemmin ollut edes kuullut, kuten klonkkupeli, matopaini ja darth vader-uni (jos haluat tietää mitä käsitteet tarkoittavat tule nykimään hihasta).

(Visited 756 times, 1 visits today)

1 Comment on Sössö testaa: Ensimmäistä kertaa Kotimaan Pitkällä!

  1. Yllättävää olisi ollut ainoastaa se jos lappeen Rantalaiset olisivatkin järjestäneet kovin erityistä ohjelmaa keskellä viikkoa ja keskellä päivää, kun tullaan pikapysähdykselle epämääräisellä aikataululla 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*