Kolme approa jotka jokaisen täytyy kokea ennen valmistumistaan


TEKSTI: Juha Piipponen
KUVAT: Juha Piipponen

Approt ovat nerokkaita opiskelijatapahtumia, jotka yhdistävät poikkitieteellisesti monia korkeakouluja. Approilla voit baarikiertelyn aikana tutustua moniin uusiin ihmisiin ja pitää samalla hauskaa approporukalla. Esittelen kolme approa, joita itse suosittelen kokeilemaan.

Pikkulaskiainen

Pikkulaskiainen on vuosittain laskiaisen aikaan järjestettävä suuri approtapahtuma kauniissa Turun talvimaisemassa. Tapahtuma alkaa mäenlaskukilpailulla, jossa eri kaveriporukat laskevat mitä ihmeellisimmillä laskuvälineillä alas Puolalanpuiston mäkeä. Mäkitapahtuman jälkeen ilta jatkuu AfterSki-approilla. Pikkulaskiainen tuo vuosittain opiskelijoita laajasti ympäri Suomea. Voit siis bongata vanhoja ystäviäsi Turusta, Lappeenrannasta, Tampereelta, PK-seudulta tai jopa Oulusta asti!

Tarina vuoden 2015 Pikkulaskiaistapahtumasta:

Normaaliin ja hyväksi todettuun tapaan approille lähdettiin hakemaan jälleen sitä kultaisinta, eli 15 juoman approsuoritusta. Tottakai tavoitteeseen päästiin ja olo oli sen mukainen. Siinä sitten perisuomalaisen rohkaisun tuomalla hyvänolontunteella päätimme ystäväni ja hänen tyttökaverinsa kanssa mennä uskaliaasti tanssilattialle. Tämä ei niin perisuomalainen tapa tanssia vieraiden ihmisten valvovan katseen alla ei varmasti ollut kenellekää silmänruokaa.

Yhtäkkiä ihme kuitenkin tapahtui ja vierelleni ilmestyi neitokainen aivan kuin toisesta ulottuvuudesta. Nainen pamautti varoittamatta korvaani suoran kysymyksen: ”Haluatko tulla meille yöksi?”. Siinä sitten ujona teekkaripoikana en saanut sanaakaan suustani, vaan jäin tuijottamaan naista tyhjällä katseella. Onneksi nainen kuitenkin lopetti piinaavan hiljaisuuden ja pelasti tilanteen kysymällä: ”Vai onko tuo tyttöystäväsi?”, osoittaen samalla vieressäni seisovaa kaverini tyttöystävää. Vastasin empimättä, että ”on”, jolloin tuo suorasanainen neitokainen lähti kävelemään enkä nähnyt häntä sen koommin.

Vanha sanonta kuuluukin: “jos ei heilaa pikkulaskiaisena, niin ei koko vuonna.”

20160222_142846Kauppakadun appro

Kauppakadun approt järjestetään joka syksy syys-lokakuun vaihteessa Suomen upeimmassa opiskelijakaupungissa, eli Jyväskylässä. Approjen jatkopaikkana on toiminut Jyväskylän Paviljonki, joka saattaa yhteen koko tuhatpäisen approkansan. Approt ovat perinteiset suoritustasoapprot, jossa ylempää tutkintoa ei saa suorittaa ennen kuin edellinen alempi tutkinto on suoritettu edellisinä vuosina. Tämä siis kannustaa osallistumaan approille aina vain uudestaan. Hienous approissa on lisäksi naiset, koska pienen teekkaripojan silmin appro on täynnä naisia. Approt ovat siis ujolle teekkaripojalle täydellinen tilaisuus löytää se unelmien rakkaus.

Tarina 2015 Kauppakadun approilta:

Olin ensimmäistä kertaa Kauppakadun approilla, joten appron suoritukseen vaadittiin vain 10 merkintää. Suurella itseluottamuksella oli siis melkein pakko aloitella jo ennen approja, sillä eihän 10 juomaa tunnu vielä missään. Tämä pienimuotoinen virhearviointi jatkui aina ensimmäiseen baariin asti, jolloin kolmen shotin jälkeen osasi jo arvata mitä ilta tuo tullessaan. Vaikka Jyväskylän kaduilla jokainen vastaan tuleva edusti sitä kauniimpaa sukupuolta, allekirjoittaneella ei ollut naisista tietoakaan. Aamuherätys kuvasti iltaa varsin mallikkaasti: heräsin Jyväskyläläisestä soluasunnosta löysästi puhalletun ilmapatjan päältä vieressäni kiltamme nykyinen hyvinvointimestari. Olisi voinut mennä huonomminkin.

polinapproPolin Appro

Polin appro on Isännistön ja Emännistön (IE) vuosittain marraskuussa järjestämä approtapahtuma Helsingin ydinkeskustassa. Polin appro tarjoaa massoittain samanhenkistä teekkariseuraa ja approilla on poikkeuksetta aina hauskaa. Approt ovat suunniteltu joka vuosi eri teemalla, joten niihin ei voi edes aktiivinen approharrastaja kyllästyä. Myöskään teekkaripainotteisuus ei ole haitaksi, sillä approt vetävät yllättävän paljon poikkitieteellistä haalarikansaa muista pk-seudun korkeakouluista.

Tarina Polin Approsta vuodelta 2014:

Approt etenivät jälleen normaaliin tapaan hyvässä seurassa ja hyvässä vauhdissa. Approjen maksimisuoritusraja 15 saa joka kerta aikaan sen, että varsinkin viimeisillä tunneilla juostaan hiki haalarissa baarista toiseen. Tämä kerta ei tuonut poikkeusta. Viimein täyden suorituspassin saattelemana kävelimme loppubaariin.
Baariin sisään päästyäni kävelin suoraan vanhalla tottumuksella baaritiskille päin. Siinä vastaan asteli miehekkään edustusmahan omaava hämärää opiskelijakulttuuria edustava mies kaljatuoppi kädessään. Ehdittiin katsekontakti vaihtaa, kunnes mies roiskaisi puolilitraisen paidalleni. Siinä sekunnin sadasosan mietinnän tuloksena en saanut päähäni mitä väärää tilanteessa olin tehnyt. Onneksi kaljamestari kuitenkin avasi suunsa ja sanoi hädissään: ”Anteeksi erehdyin henkilöstä”, ja juoksi tiskiltä hakemaan paperia minulle ja itselleen uuden kaljan. Mahtoi harmittaa, että kaverin ensimmäinen kalja lensi väärään osoitteeseen.

(Visited 7 459 times, 2 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*