KUVAT: Anni Parkkila
Seinäkalenterin sivut alkavat vähenemään ja vuosi 2016 suuntaa kohti loppusuoraansa. Vaikka Tempaus onkin ohi, on seuraavien viikkojen aikana tapahtumassa vielä paljon: Teekkarit juhlistivat historiaansa Teekkariperinneviikolla ja killoissa hommat ovat siirtymässä uusille tekijöille.
Kähmykausi on nimike ajanjaksolle, jolloin kiltalaiset voivat ilmaista kiinnostuksensa killan hommia kohtaan. Uudet toimihenkilöt kiltaamme valitaan 29.11.
Jos hypätään kauas menneisyyteen vanhoille ajoille, eli vuoden 2013 syksyyn, jolloin olin itse fuksina vasta pohtimassa kiltahommia. Olin saanut hieman kosketusta siihen, miten kilta pyörii, ja miten tapahtumia järjestetään. Iskin silloin silmäni Isännän hommaan, eli ohjelmatoimikunnan alaisuudessa toimivaan tapahtumien järjestäjään. Olin ollut työpisteilemässä (ent. pääaine) siihen mennessä Oikosulussa, SIK-laneilla ja killan puolivuotis-juhlilla, eli syyssitseillä. Minulla oli siis pieni aavistus siitä, mitä tuo homma tarkoitti. Päätin fuksina kirjoittaa kähmyn heti, kun se oli mahdollista. Kiireessä sitten kävikin niin, että olinkin kähmynnyt väärällä ilmolla, minkä takia ilmoituksessani luki myös, että haen killan puheenjohtajaksi. Kyseinen pieni moka aiheutti hilpeyttä, mutta samalla vanhemmat opiskelijat sanoivat, että hae vain, ei kukaan estä. Opin silloin, että mikään virka ei ole mahdoton kenellekään ja jos haluaa isompia hommia ja pystyy todistaa, että sellaiseen rahkeet riittävät, niin mikäs siinä. Samalla tapaus jäi jokavuotiseksi vitsiksi omassa kähmyssä ja tähän mennessä on puhiskähmy tullut laitettua joka kähmyyn. Ainakin toistaiseksi vielä vitsillä…
Toisena vuonna tapahtumien järjestäminen oli asia, jota halusin jatkaa, mutta hieman toiselta kantilta. Lähdin lukkarikisälliksi tapahtumajärjestämisen toisen puolen parrasvaloihin. Ja vaikka tämä voi kuulostaa hieman uskomattomalta, niin itse ainaki kammosin alkuaikana esiintymistä tapahtumissa. Jännitys karisi kuitekin hyvin nopeasti pois. Varsinkin kun huomasin, etteivät nämä hommat ole niin vakavia. Mokatakin saa! Juuri tämä onkin mielestäni yksi tärkeimmistä ja hienoimmista asioista kiltahommissa.
Kiltahommissa oppii hyvin paljon myös sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä työelämässä ja joiden kehittäminen ei koskaan ole pahitteeksi. Lisäksi työnantajat katsovat hyvällä yhdistysaktiivisuutta. Muiden kanssa töiden tekeminen, vastuu siitä, että tekee hommansa ja nopea päätöksen teko yllättävissäkin tilanteissa ovat asioita, joita itse olen kiltahommissa oppinut.
Kolmantena vuonna kiinnostus oli siirtynyt hieman toisaalle ja isommat hommat alkoivat kiinnostamaan. ISOvuosi, joka oli jo takana ja toinen, joka oli alkamassa, olivat sytyttäneet entistäkin isommaksi palon Fuksikapteenin virkaan. Lisäksi sain tähän huikean parin, jonka kanssa päätimme hakea yhdessä kippareiksi. Vaikka Fuksikapteenin homma (tähän mennessä ainakin) on ollut täynnä työtä, niin onhan se ollut myös pirun hauskaa puuhaa. Isommassa vastuussa tuli myös isompi valta muuttaa kiltaa ja sen toimintaa oman näköiseksi, ja siltä pohjaltahan hommaa alettiin tekemäänkin. Samalla Fuksikapteeniuden myötä sain paikan hallituksesta, jossa yhdessä tekeminen on korostunut vielä enemmän.
Pelkkään killan toimarivirkaan ei aktiivisuus ole rajoittunut. Killassa sekä muualla Otaniemessä on paljon muutakin, mitä voi lähteä tekemään. Killassa valtuusto ja ISOilu ovat mahdollisia tapoja päästä tekemään yhdessä hommia. Valuusto on samalla myös hyvin mielenkiintoinen tapa päästä sekä seuraamaan killan suuria linjoja, että vaikuttamaan niihin. ISOhenkilöksi voi lähteä opastamaan uusia fukseja ensi lukuvuoden alusta lähtien ja varmistaa, että heidän vuotensa on mieluinen. Otaniemessä on myös lukuisia yhdistyksiä, joiden hommiin voi lähteä tekemään hyvin erilaisia asioita. Hommien määrästäkään ei kannata murehtia, sillä kaikkialta löytyy pienitöisiäkin hommia. Itse lähdin esimerkiksi viime kevään aikana tekemään radio-ohjelmia Radiodiodille ja kevyen tutustumisen seurauksena tarkoituksena olisi lähteä tekemään hommia isommin ja tuoda jotain jännempää pöydälle.
Mitä tästä nyt pitäisi lopulta jäädä käteen? Yhdistyshommat, olkoon ne killoissa tai muualla, ovat oiva tapa kehittää itseään, lähteä tuottamaan jotain hauskaa ja opetella työelämässä tarvittavia taitoja. Täälläpäin hommat ovat hyvin rentoja, eikä isompia rooleja tarvitse pelätä. Lisäksi jos aikarajotteet pelottavat, niin aina löytyy pienempiäkin hommia. On myös hyvä muistaa, että mikäli jotain itselle mielenkiintoista virkaa tai hommaa ei löydy, niin aina kannattaa ehdottaa uusia! Juuri tällä tavalla Teekkareiden kulttuurista on syntynyt sellainen, kuin se nyt on, eli asioita tehdään pilke silmäkulmassa ja uusiin ideoihin suhtaudutaan “No miksi ei?” -asenteella.
Leave a Reply