Ote Iidan matkapäiväkirjasta


TEKSTI: Iida Salmivesi

Bildschirmfoto 2016-11-15 um 18.44.19

25.5.16 Munich

Tänään on tasan kahdeksan viikkoa siitä, kun AirBalticin tärisevä potkurikone nousi ilmaan Helsinki-Vantaan lentokentältä ja elämäni oli pakattuna rinkkaan ja matkalaukkuun. Tänään tuntuu, kuin tuosta päivästä olisi aikaa todella paljon kauemmin, niin kodilta tämä kaupunki tuntuu. Samalla aika on hujahtanut niin nopeasti, että mieleni valtaa jo nyt aika ajoin paniikki liian lujaa kuluvasta ajasta ja syksyn lähestymisestä.

Näihin kahdeksaan viikkoon on mahtunut mieletön määrä mahtavia juttuja: uusia ihania ystäviä, uusi koti ja kotikaupunki, reissuja Itävaltaan, Prahaan, Berliiniin ja OtaWappuun, uusi koulu ja uudet kurssit, Frühlingsfestit sekä mielettömän lämmin vastaanotto paikallisilta ystäviltäni. Lisäksi näiden viikkojen aikana olen taas kerran tajunnut, kuinka ihana ja kannustava perhe, suku ja ystävät minulla onkaan Suomessa. Elämä täällä on kuitenkin niin hektistä ja puoli vuotta on loppujen lopuksi niin lyhyt aika, ettei muutamia itkuja iltaluennon jälkeen metroasemalla lukuun ottamatta pahempaa koti-ikävää ole päässyt syntymään. Tieto siitä, että muutaman tuhannen kilometrin päässä on joukko ihmisiä, jotka rakastavat minua myös kuin olen kamala ja tuntevat minut läpikotaisin tuo turvaa ja lohtua myös huonoina ja epävarmoina hetkinä.

Niin kuin varmasti jokaista uutta elämää aloittavaa ihmisrukkaa, myös minua jännitti eniten uuden elämän alku: Saanko kavereita? Pärjäänkö koulussa? Riittääkö rahat? Pärjäänkö maailmalla? Osaanko saksaa? Osaanko englantia? Osaanko ylipäänsä yhtään mitään? Tällä hetkellä koen, että alku on nyt takana päin ja voin hyvällä omalla tunnolla taputtaa itseäni olkapäähän ja jopa ehkä vähän hymyillä. Minä selvisin! Sain kavereita, olen pärjännyt koulussa ainakin tähän asti, rahat ovat riittäneet (vaikkakin opintolainaneitsyyden menetin eilen), olen pärjännyt maailmalla sekä osaan saksaa ja englantia.

Alussa hankalinta oli saksalainen byrokratia, joka ei muuten ole mikään vitsi tai stereotypia. Kaikki, aivan kaikki, pitää palauttaa paperiversiona ja lomakkeet ovat tämän kansan intohimo. Olenkin aivan varma, että rakennukset ovat täällä niin suuria vain siksi, että kaikille lomakkeille olisi jokin paikka. Minun oli avattava saksalainen pankkitili vuokranmaksua varten sekä jonotettava yksi iltapäivä kansalaistoimistoon, jotta voisin rekisteröityä Münchenin asukkaaksi. Lisäksi sopivan puhelinliittymän löytyminen (joka myöhemmin osoittautui erittäin epäsopivaksi), reitittimen asennus (jos mietit kuinka monta sähköteekkaria, kuinka monta kaljaa ja kauanko aikaa tarvitaan yhden WiFi-yhteyden aikaansaamiseksi saksalaiseen opiskelija-asuntoon, vastaus on 5 hlö, 8 kpl ja 60min) ja kurssivalinnat tuottivat alussa hieman päänvaivaa. Lopulta kaikki juoksevat asiat olivat kuitenkin hoidettu ja pystyi hengähtää. Silloin aloin ymmärtää, etten ole Münchenissä vaan lomalla ja että tämä on nyt minun elämää.

Suomalaisten vaihtareiden ja varsinkin oululaisten sellaisten määrä yllätti minut. Välillä on kuitenkin mukavaa, että voi käydä lounaalla ihan vain suomalaisten kesken ja sanoa vaikka ”Perkele” ilman, että sitä joutuu sen enempää selittämään. Minulla on hyviä ystäviä niin Keski-Euroopasta, Australiasta kuin Skandinaviastakin ja on ihana huomata, miten saman henkisiä uusia ihmisiä olenkaan saanut elämääni. Lisäksi paras lapsuuden kaverini on täällä vaihdossa samaan aikaan, ja oli huippua huomata, että 16 vuoden tauon jälkeen ei mikään välillämme ole muuttunut.

Bayerilaisen ruokakulttuurin parasta antia ovat mielstäni Bretzelit ja olut (tuoppi on kaksi kertaa suurempi ja kaksi kertaa halvempi ;D ). Sikaa täälta saisi joka muodossa, mutta itse menen mielummin kana- tai kasvislinjalla. Tänään olisi tavoitteena löytää illaliseksi lohifilee, katsotaan miten ihmislapsen käy. Mensalla syödessä Otaniemen ruokaloita on kova ikävä, onneksi löysimme kuitenkin elokuva-alan opiskelijoiden ruokalan, jossa ruoka on Mensan ruokaa maukkaampaa ja terveellisempää.

Saksalainen elämä siis sujuu ja usein huomaan miettiväni, että on elämä vaan aika mahtava juttu. Nyt pitäisi jaksaa kaksi työn täyteistä koulupäivää ja sitten onkin aika taas pakata reppu ja lähteä seuraavalle Itävallan valloitukselle Wieniin ja Lintziin. Suomessa alkaakin vikat tentit jo olla takana päin, hurjaa miten aika juoksee! Loistavaa loppukevättä/alkukesää kaikille, pitäkäähän lystiä!

<3:Iida

PS. Säästetään kesän toivotukset ens vuoteen ja koitetaan jaksaa tämä vuosi kunnialla loppuun! Pukki kolkutteele jo ovella! Hou Hou!

(Visited 188 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*