Teknologiamestari: Johannes Viirimäki


TEKSTI: Johannes Viirimäki
KUVAT: Aaro Packalén

Hello World!

Olen Johannes, ja minulla on ilo ja kunnia toimia killan hallituksessa vuoden 2024 teknologiamestarina. Vastuulleni kuuluvat siis kaikki killan tietojärjestelmät ja käytössä olevat tietotekniset vimpaimet. Onneksi vastuuta ei tarvitse kantaa yksin, vaan apuna minulla on taitava teknologiavastaavista koostuva toimikuntani, jonka kanssa ylläpidämme ja kehitämme killan teknologiaa.

Olen kotoisin Vantaan Rekolasta, ja lukioni kävin Tikkurilan lukiossa niin ikään Vantaalla. Kun abivuonna hain opiskelemaan, tiesin ainoastaan, että haluan opiskelemaan tekniikkaa, eikä minua kiinnostavin ala ollut täysin selkeä. Laitoin käytännössä sattumalta sähkötekniikan ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, mutta tätä päätöstä en ole katunut pätkääkään. Mitä pidempään olen sähköllä opiskellut, sitä kiinnostavammalta ala on tuntunut.

Opinnot Aallossa aloitin pahimpaan korona-aikaan syksyllä 2020. Opiskelujen lisäksi myös kiltatoiminta alkoi heti fuksina kiinnostamaan, ja päädyin sekä pajakisälliksi että valokuvaajaksi. Olen tämän jälkeen toiminut teknologiatoimikunnassa sekä ISOna pariin otteeseen ennen teknologiamestarin hallitusvirkaan astumistani.

Jos opiskelulta, töiltäni ja vastuuhommiltani suinkaan vaan ehdin, tykkään vapaa-ajallani urheilla, soitella kitaraa ja valokuvata filmille. Sopivan analogisia harrastuksia kaiken digitaalisen homman vastapainoksi siis. Myös kaikenkarvaisissa opiskelijatapahtumissa pyöriminen on mukavaa, ja ainakin haalarimerkkien määrän perusteella tapahtumia on tullut käytyä ihan mukava määrä. Vapaa-ajalla mieluisaa hommaa on myös suunnitella omia pieniä teknisiä vehkeitä ja muita projekteja, mutta ne tuppaavat lähes järjestään jäämään pelkästään suunnitelman tasolle ajanpuutteen vuoksi.

Viime aikoina eniten aikaa on kuitenkin tullut vietettyä rakkaalla kiltiksellämme, josta minut voi usein löytää juomasta kahvia, opiskelemasta (lue: pelaamasta Mario Kartia) tai täyttämästä ristikoita. Jutellaan kun nähdään!

(Visited 120 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*