Rahastonhoitaja: Alisa Ahonen


TEKSTI: Alisa Ahonen
KUVAT: Alisa Ahonen

Heippa! Mä oon Alisa Ahonen, toisen vuoden opiskelija ja killan rahastonhoitaja. Elektroniikan- ja sähkötekniikan opiskelut ovat yllättäneet minut positiivisesti, vaikkakin opiskelut kiehtoivat jo ennen aloittamista. Joku voisi sanoa että sähkötekniikan opiskelu kulkee jopa veressäni. 

 

Ensimmäisen toimarivuoteni vietin hupitoimikunnan parissa järjestämässä sitsejä ja kaiken näköisiä hauskoja tapahtumia. Toimikunnan kanssa yhteistyö lähti vauhdilla käyntiin, ja nopeasti muodostimme tiiviin ryhmän. Pääsimme viettämään yhdessä hupaisia aikoja, niin kiltatoiminnan kuin vapaa-ajan parissa. Nautin myös isoilusta mahtavan fuksiryhmän kanssa! Isona oleminen on tutustuttanut minut myös paremmin muiden kiltojen isoihin monien fuksien kera. Killan parissa hommien tekeminen innosti pyrkimään myös jatkotehtävien etsimiseen killan toimissa. Rahastonhoitajan ainutlaatuiset ja opettavaiset hommat vetosivat minuun ja päätinkin näistä syistä hakea pestiä. Hallitukseen hakeminen taas oli oma kysymyksensä! Vanhemmat kiltalaiset kannustivat pysymään aktiivisena kiltatoiminnassa ja kertoivat hallitusvuoden seikkailuista, mikä alkuperäisesti siirsi kiinnostukseni hallitusta kohtaan. 

 

Koulun oheella nautin laajasta valikoimasta erilaisia urheilumuotoja, kuten lenkkeilyä sekä laskettelua. Vietän suuren osan vapaa-ajastani touhuten kahden koirani kanssa, joiden kanssa harrastaminen kuuluu suosikki puuhiini. Yhdessä harrastamme esimerkiksi agilitya ja rally-tokoa. Nautin kokkailusta suuresti, vaikka olenkin kuullut syöväni kuin kaksivuotiaat. Spesialiteettini on viinin kanssa kokkaaminen, ja silloin tällöin sitä lorahtaa myös ruokaankin. Kutsuisin itseäni myös harrastelevaksi kampaajaksi.  Minut onkin löydetty koulu-urani aikana harvinaisen vaihtelevan näköisenä läpi aikojen, tästä syystä. Odotan valtavasti hallitusvuoden kujeita, ainakin tähän mennessä kokemukset ovat olleet varsin mukaansatempaisevia. 

 

(Visited 94 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*