Ulkona Ulapalla


TEKSTI: Ilmari Kasvi
KUVAT: Ilmari Kasvi

Hullu tiedemies herättää sinut syväjäädytyksestä ja linkoaa sinut samantien eksoplaneetan pinnalle. Käsiisi annetaan pistooli ja miekka. Onnea matkaan.

The Outer Worlds on ensimmäisen persoonan scifiroolipeli, jossa päähenkilö on yksi sadastatuhannesta syväjäädytetystä “nerosta”, jotka lähetettiin Halcyonin aurinkokuntaan luomaan uutta yhteiskuntaa. Siirtokunta-alus “Hope” jäi tosin pimentoon Halcyonin ulkopuolelle 70 vuodeksi, ja aurinkokunta jäi ahneiden korporaatioiden uhriksi. Työläiset raatavat yötä päivää alipalkatuissa töissä, jotta rikas eliitti “Maa 2” -planeetalla voi elää luksuselämää. Pelaajan on aika ottaa ohjat omiin käsiinsä ja muokata maailmoja omien näkemystensä mukaan.

Pelaajan oma paatti, The Unreliable!

Jo heti pelin alkuvaiheilla omaa hahmoaan voi kehittää lukuisilla eri tavoilla. Omia kykyjään voi nostaa hyvinkin nopeasti huipputasoille, erikoistuen esimerkiksi lukkojen purkamiseen tai sakkojen välttämiseen puhumalla. Etenkin puhetaidot avaavat uusia vaihtoehtoja dialogeihin ja tehtäviin. Esimerkiksi erään pikkukylän ja sen kanssa nahistelevan kultin välit voi rauhoittaa pienellä voitelulla ja/tai uhkailulla. Vaihtoehtoisesti toisen osapuolista voi tietysti pyyhkiä planeetan kartalta.

The Outer Worldsista löytyy paljon tehtäviä, isoja sekä pieniä. Monella uudisasukkaalla tuntuu olevan jotain hampaan kolossa, oli se sitten paikallinen härnäävä jengi, kaverilta löytyvä urheilujuliste tai naapuruston kannibaaliperhe. Tehtävien teemat vaihtelevat mukavasti ja niitä tulee juuri sopiva määrä. Ei liian vähän, että joutuisi koluamaan taloja vain aikansa kuluksi, muttei myöskään niin paljon, että niihin hukkuisi. Tehtävien kulku voi vaihdella paljonkin sen edetessä, ja työnantajaa voi päästä myös tirvaisemaan lärviin, jos tämä jättää esimerkiksi tärkeitä yksityiskohtia kertomatta motiivista. Omalle osalle ei ainakaan tullut vastaan tehtävää, joka olisi pakottanut olemaan “hyvis” tai “pahis”, vaan valinnan sai tehdä itse ja monesti löytyi joku neljäskin vaihtoehto.

Tuskinpa ketään harmittaa, jos nappaan pari luotilaatikkoa taskuihini.

Halcyonin siirtokunta on omassa karuudessaan kaunis. Bunkkerin oloiset metallikaupungit rumentavat maisemaa, mutta ulkona villissä luonnossa silmä lepää. Maa-2 -planeettaa ympäröivät renkaat maalaavat taivaanrannan aivan omanlaiseensa ulottuvuuteen. Jopa rikkirikkaan kuun kiertoradallaan pitävä kaasuplaneetta on nätti kuin kyhmysika pienenä.

Vaikka Halcyon taistelee ruokakriisin parissa, ammukset ei sieltä tunnu loppuvan. Joskus tietyn tyyppiset luodit tietysti hupenevat, mutta onneksi asevalikoimasta löytyy kevyitä, raskaita ja energiapohjaisia tykkejä. Kevyen konekiväärin luoteja tuntuu tosin löytyvän liiaksikin.

Byzantium: Kaupunki, jossa kenenkään ei tarvitse tehdä töitä, ja mikään ei toimi.

Monesti roolipeleissä en juurikaan perusta seuralaisista. Esimerkiksi Skyrimissä seikkaillessa seuralaiset ovat lähinnä tiellä tai pilaavat hiiviskelyn. The Outer Worldsin rekrytoitavat tiimiläiset ovat näppäriä taistelussa, persoonallisia ja muutenkin hyödyllisiä. Esimerkiksi Steroidiroomba-robotilla voi huijata muita robotteja, että olet laboratorion uusi sisäkkö. Roomban tahranpuhdistaja tosin syövyttää lian lisäksi myös kevlarin.

The Outer Worldsissa oli muutama pikkuseikka, mitkä kävivät hieman hermoille. Joskus tarinankerronta oli hieman itsestäänselvää ja juonenkäänteet oli nähtävissä jo aurinkokunnan toiselta puolelta.

Robottia turpaan.

Aseiden monipuolisuutta yritettiin lisätä Lv 2 ja 3 pyssyillä, jotka olivat käytännössä samoja tykkejä kuin ensimmäisellä tasolla, mutta saivat suurempia numeroita lentämään hirviöiden ruumiista. Alkupään aseiden luodit sen sijaan muuttuivat vaahtokarkeiksi, kun ylitin tietyn levelin.

Hiippaillessa kaikki ovet ja lokerot avautuivat mahdollisimman kovaan ääneen, ja viholliset eivät tuntuneen huomaavan mitään. Vastustajien havainnointietäisyys oli myös omituisen lyhyt, vaikka en edes olisikaan yrittänyt hiippailla niiden ohitse.

Halcyonin vaarallisessa luonnossa on omat vetonaulansa.

Pelin rasittavin puoli oli sen lopetus. Heti kun olin päässyt sisään tarinaan, löytänyt suunnan hahmon kehitykselle ja suunnitelmille, peli yhtäkkiä loppui. Lupaava seikkailu planeettojen keskellä sekä taistelu korporaatioita ja petollista luontoa vastaan päättyi kuin seinään. En kerennyt käymään kuin kahdella kunnon planeetalla, pelastamaan ehkä kolme kaupunkia ja kusemaan vain kerran korporaatiolautakunnan muroihin, kun naamallani olikin jo lopputekstit. Mielessäni pyöri vain ajatus: “Vastahan tämä alkoi”.

Joka tapauksessa, The Outer Worlds oli hienosti toteutettu scifiroolipeli, joka toi onnistuneesti seikkailun ja voiman tunteen pelaajaan. Oma vaikutus näkyi selkeästi tarinan edetessä ja joka paikan tutkimisessa oli palkintonsa. Kunpa vain se olisi ollut vähän pidempi.

Pelin saa Xbox Game-passilla, josta sain aloituskuukauden eurolla. Sanoisin saaneeni sijoitukselleni vastinetta.

(Visited 88 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*