50 vuotta sössötystä! (1996) "Killan vuosijuhla Potentiaalin Tasaus 75 oli iso ja rankka"


TEKSTI: -Mg-

3/1996 lehden kansi
Päätoimittaja Mikko Suni

Sössö täyttää tänä vuonna 50! Ikää on siis yli puolet koko killan iästä, eli pitkästä kiltaperinteestä on kyse. Sössö juhlistaa juhlavuottaan julkaisemalla vanhoista Sössöistä artikkeleita, siirtyen vuosi vuodelta kohti Sössön alkua.

2021 nostaa kiltamme historian kolminumeroiseen lukemaan, edellinen suurempi välietappi oli PoTa 75, jonka onnistumisista ja kommelluksista kirjoitettiin Sössöön seuraavasti:

”Killan vuosijuhla Potentiaalin Tasaus 75 oli iso ja rankka

PoTan pääjuhlaa vietettiin lauantaina 17. helmikuuta. Juhlaa oli valmisteltu pitkään, kutsuja oli lähetelty ympäri maailmaa vanhoille killan hallitusten jäsenille, komeat julisteet koristelivat koko Otaniemeä kertoen ilosanomaa SIK:n 75-vuotisjuhlasta ja muutenkin alkuvalmistelut oli huolella loppuun asti hoidettu. Ankara mainostus tuotti tulosta ja pääjuhlaan saapui 500 vierasta mitä erilaisine taustoineen. Valtaosa juhlijoista oli valmistuneita entisiä kilta-aktiiveja, runskaslukuinen joukko kiltojen edustajia ja muita teekkareita toivat juhlaan omaa pirteää sävyään. Oli joukossa kansanedustajaa, vuorineuvosta ja monen monta muuta korkea-arvoista herrashenkilöä.

Tunnelma ennen pääjuhlaa oli erityisen jännittynyt. Olihan juhlaa odoteltu ja jännitelty jo vuoden päivät. Juhlijoiden saapuessa potatirehtööri Kalle Kivekäs vielä viimeisteli plaseerauksia – loppusilausta vaille kaikki oli valmista. Viidensadan juhlijan istuttaminen pöytiinsä on aina ongelmallista, mutta siitä huolimatta aikataulussa pysyttiin heti alusta alkaen hyvin. Juhlapuhujan saapuessa tunnelma oli fantastinen. Juhlan pahin floppi sattui kuitenkin heti perään: SIK:n lipusta puuttui varsi. Tunnelma muuttui välittömästi rennomaksi, kun monisatapäinen joukko purskahti nauruun niin tutun tuntuiselle ongelmalle. Varren löydyttyä ja lukkarin johtamien ensimmäisten laulujen jälkeen pääsimmekin alkuruoan kimppuun.

Snapsilaulut kajahtelivat siihen tahtiin, ettei useamman juhlijan ulkonäössä ollut seuraavana aamuna ihmettelemistä. Loistava lauluvihko tuli koluttua läpi useaan otteeseen. Killan oltermannin Asko Niemenmaan tervehdyksen yhteydessä allekirjoitettiin killan ja osaston välinen ”YYA-sopimus”, jonka tarkoituksena on kehittää osapuolten yhteistyötä jatkossa. Herkkää ja kaunista seurasi Dominanten tyttökvartetin esiintyessä. Laulut olivat ”Resisterseille” tunnusomaisia: alastomia miehiä kylvyssä yms. Juhlapuhuja teollisuusneuvos Yrjö Toivola visioi teollisuuden nykyaikaa ja tulevaisuutta mielenkiintoisessa ja ajankohtaisessa puhuessaan. ”Intian Q”:n solistina huipputenori ”HG” hämmästytti yleisön. Arvokasta ja huolella valmistettua saksanhirven filétä nautimme pääruoaksi maukkaiden lisukkeiden ja loisteliaan viinin kera.

Hallituksen puheenjohtaja Marko Hiipakka kiipesi vuorollana puhujanpönttöön kuvailemaan omia näkemyksiään killan  menneestä ja nykyisyydestä. Pro-SIK apumuistilaatta oli ilo luovuttaa 75-vuotisjuhlassa Niko Kettuselle. Niko on monivuotisella kilta-aktiiviurallaan toteuttanut useita suuria projekteja, toiminut hallituksen puheenjohtajana sekä loppuhuipennukseksi johtanut SIK 75 -historiikkityöryhmää. Valtuuston päätöksen mukaisesti puheenjohtaja sai myös kunnian luovuttaa killan kunniajäsenkirjan sähkötekniikan professorille Tapani Jokiselle. Tapahtuneesta liikuttunut Jokinen pääsi kuittaaman hyvin menestyville kurssikavereilleen: ”…mutta minustapa tuli killan kunniajäsen!” Valtaisan onnittelujoukon hajaannuttua Polyteknikkojen kuoron kvartetti päästettiin viihdyttämään kansaa. Ärsyttävästä taustahälinästä huolimatta kvartetti lauloi loistavasti – vaikkakin ”Tupakka whisky…”-laulun sanat olivat päässeet pahasti unohtumaan. Ensimmäinen ”ylimääräinen” ohjelmanumero oli kunniajäsen Kalevi Nummisen puheenvuoro. Numminen luovutti hallituksen puheenjohtajan käyttöön kaksi erikokoista nuijaa. Nuijat olivat todella raskasta tekoa ja niiden käyttöä tuleekin harkita todella tarkkaan.

Jälkiruoasta tuskin monella on tarkkaa muistikuvaa – halvat snapsit olivat tehneet tehtävänsä. Toinen ”ylimääräinen” oli Nokian tervehdys. Upouuden surround etc. televisiovastaanottimen lahjoittaminen kiltahuoneelle oli varsin kilttiä, ainakin se herättää kateutta muissa killoissa. Kahvin ja konjakin jälkeen puhuibat herrasmiehet daameilleen Timo Vesterisen komealla äänellä. Puhe naiselle oli erittäin osuva ja koskettava, se tulkitsi meidän kaikkien ajatuksia.

Vanhojen tanssien alkua jouduttiin hieman venyttämään puheenjohtajan viivytellessä missä lie. Tanssilattialle sovittiin yllättävän hyvin, ilmeisesti suurin osa ei edes yrittänyt sopia tanssahtelemaan vanhaan tyyliin. Molempien hymnien jälkeen SIKH otti vielä vastaan muutamia tervehdyksiä ja lahjuksia. KTH:n konjakkipullonkin ylitse yksi oli ylivoimainen: itsensä Ilkka Aaltosen sanoittama SIK-hymnin 2. säkeistö. Tämän toinen säkeistö oli sanoittajan mukaan tehty jo PoTa 60:een, mutta julkaistiin vasta nyt.

Jatkot oli Tapiolassa vesiputoustalolla. Meno oli varsin railakasta, jopa liiankin meluisaa ja vauhdikasta lukuisille vanhemmille juhlijoille. Narikan toimimattomuus ja ruoan jakelun hitaus harmitti monia ja syystäkin. Jatkot ei valitettavasti ollut 75-vuotisjuhliin sopiva, kokemus kuitenkin. Kuulalaakeria kului litratolkulla. Rantsu oli jälleen suosittu jatkojenjatkopaikka. Säkkivälineen mokelluksen takia isolla puolella ei ollut lainkaan lämpöä, mutta se ei menoa haitannut.

Sillis oli kokonaisuutena erittäin onnistunut. Sillikselle pääsi ilmaiseksi ja se varmasti kannusti useita heräämään aikaisin aamulla lohen ja sillin ääreen. Humpsit soittivat ylipitkän setin ja eräskin rwbk:n edustaja töräytteli torveaan aina, kun pystyssä pysyi. Sunnuntai-iltana oli aika saatella vieraat laivoihin ja lentokoneisiin ripustaa frakki henkariin, tehdä omaisuuden katoamisilmoitus ja painia pehkuihin.

”Kauan sitä odoteltiin… Sit se vaan meni… No, ainakin potenttiaali tuli tasattua”
-eräs hajonnut juhlija”

(Visited 220 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*