50 vuotta sössötystä! (2007)


TEKSTI: Samuli Salminen, Inkubion tiedotusvastaava 2007

1/2007 lehden kansi Päätoimittajana Pekko Ahtiainen

Sössö täyttää tänä vuonna 50! Ikää on siis yli puolet koko killan iästä, eli pitkästä kiltaperinteestä on kyse. Sössö juhlistaa juhlavuottaan julkaisemalla vanhoista Sössöistä artikkeleita, siirtyen vuosi vuodelta kohti Sössön alkua.

2007 oli merkittävä vuosi Inkubiolle sillä he perustivat oman rekisteröidyn yhdistyksen ja lähtivät suuntautumaan kohti kiltaantumista. Perustamiskokousesta kirjoitettiin Sössöönkin ja kirjoituksen huomio yhteistyöstä SIK:n kanssa on tänä päivänäkin tärkeä.

”Inkubion perustamiskokous

Pimeänä talvi-iltana, keskiviikkona 24.1., Inkubion jäsenet kokoontuivat sähkön S1-salissa. Esityslistalla oli kaksi tärkeää kohtaa: rekisteröidyn yhdistyksen Inkubio ry:n perustaminen sekä päätöksen tekeminen Inkubion kiltautumisen suhteen. Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää Teknillisen korkeakoulun bioinformaatioteknologian opiskelijoita, ajaa heidän opiskeluunsa liittyviä etuja korkeakoulussa sekä luoda yhteyksiä työelämään.

Inkubion hallituksen puheenjohtaja Akseli Virtanen avasi kokouksen ja alun muodollisuuksien jälkeen päästiin pian itse asiaan. Yhdistyksen rekisteröityminen ei aiheuttanut vastustavia puheenvuoroja, joten kiltaantumiskohdalle jäi hyvin aikaa. Aluksi puheenjohtaja Akseli esitteli lyhyesti perustelut sille, miksi kiltastatuksen hakemisesta haetaan päätöstä. Tämän jälkeen alkoi vapaa keskustelu kiltautumisesta.

Keskustelun jatkuessa tuli selväksi, että yleinen mielipide oli kiltautumisen kannalla, kysymyksiä herättivät muun muassa resurssien riittävyys ja BioIT-opiskelijoiden yhteenkuuluvuus. Kun paikalla oli ensimmäistä kertaa opiskelijoita eri vuosikursseilta aina fukseista pian valmistuviin, saatiin aikaan ainakin allekirjoittaneen mielestä aivan ainutlaatuinen henki.

Kun sitten tuli äänestämisen aika, oli esitysten joukossa kolme toisistaan eroavaa vaihtoehtoa, joista mikään ei ollut kiltautumista vastaan. Äänestyksen voitti lopulta hallituksen pohjaesitys: ”Päätettiin hakea Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnalta (TKY) bioinformaatioteknologian opiskelijoiden killan asemaa. Hallitus velvoitettiin valmistelemaan esitys aiheesta ja toimittamaan se eteenpäin TKY:n hallitukselle.”

Tästä alkaa prosessi, jossa Inkubio tarvitsee paitsi omaa aktiivisuutta ja innostuneisuutta, myös apua ulkopuolelta – erityisesti Sähköinsinöörikillalta. SIK:n kokemus on kullanarvoista Inkubiolle. Inkubio haluaa ehdottomasti jatkaa muutenkin yhteistyötä SIK:n kanssa. Inkubion hallitus pyrkii myös pitämään tiiviisti yhteyttä niin kiltojen, osastojen kuin TKY:nkin suuntaan.”

(Visited 134 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*