Vaihto-opiskelijan elämää Japanissa, osa 1: Miten matka alkoi ja viisi kulttuurishokkia


TEKSTI: Anni Parkkila
KUVAT: Anni Parkkila

Kiltalaisen kertomuksia vaihto-opiskelusta nousevan auringon maasta, Japanista! Osia tulee tasaisen epätasaisesti, kertoen tarinaa niin opiskelusta, elämästä kuin kulttuurieroista.

ブログへようこそ! Eli tervetuloa lukemaan vaihtoblogiani! Kirjoittajan roolia toimittaa N:nen vuoden kiltalainen, Anni, joka oleskelee tällä hetkellä Tokiossa, Japanissa, suorittamassa vaihto-opintoja. Ensimmäinen postaus oli tarkoitus kirjoittaa jo muutama viikko sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Postauksia tulee jatkossa tasaisen epätasaisesti, mutta toivottavasti kuitenkin tarpeeksi (mutta ei liian) usein. Mikäli haluat kuulla erityisesti jostain tietystä aiheesta, voi minuun olla yhteydessä esimerkiksi sähköpostilla (anni.parkkila (a) aalto.fi) tai Telegramin kautta (@anniparkkila). Sitten asiaan!

Vaihto-opintojeni suunnittelu alkoi jo niinkin kauan aikaa sitten kuin syksyllä 2016. Tiesin jo opintojeni alkuvaiheessa, että haluan ottaa tähtäimeksi vaihtojakson Japanissa, mutta sopivaa hetkeä ei oikein tuntunut löytyvän, sillä kilta-aktiiviura vei liian tiukasti mennessään. Killan hallitus- ja fuksikapteenivuoden 2016 aikana tajusin kuitenkin, että opintoaikaa ei enää loputtomasti ole jäljellä, joten suunnitelmia oli aika ruveta työstämään.

Maisemakuvaa Ikebukuron Sky Circuksesta käsin

Japanissa lukuvuosiaikataulu on hyvin erilainen verrattuna länsimaihin – lukuvuosi alkaa huhtikuussa niin, että ensimmäinen lukukausi kestää tentteineen elokuun alkuun, jonka jälkeen tulee kesäloma, ja toinen lukukausi alkaa syyskuun lopussa ja kestää helmikuulle. Tiesin siis, että aikaisintaan syksyllä 2017 olisi mahdollisuus lähteä. Kuulin kuitenkin eräältä koko vuoden Japanissa vaihto-opintoja viettäneeltä työkaverilta, että jos aikoo olla vain puoli vuotta, hän suosittelisi lähtemään mieluummin keväällä. Hetken asiaa mietittyäni päädyin valitsemaan kevään 2018 muutamasta syystä: keväällä lähteminen osuu hyvin Aallon lukuvuosiaikataulun kanssa yhteen, keväällä ja kesällä Japanissa on paljon kiinnostavia kulttuuriin liittyviä juhlapäiviä ja ylipäänsä se fakta, että Suomen kesät ovat olleet parina viime vuonna vähän mitä on.

Itse hakuprosessista syntyvä teksti on niin pitkä, että jätän sen toiseen kertaan ja pikakelaan tammikuuhun 2018, jolloin sain virallisen hyväksymiskirjeen Tokyo Institute of Technologysta – yli vuosi sen jälkeen kun koko hakuprosessi oli alkanut. Hyväksymiskirjeen saamisen jälkeen jouduin byrokratiaviidakkoon. Japanissa opiskeluun vaaditaan viisumi, jota aloin hakemaan heti hyväksymisen jälkeen. Tiedoksi kuitenkin kiinnostuneille matkailijoille, että Japanissa voi oleskella alle kolmen kuukauden ajan ilman viisumia turistina. Lisäksi piti mm. hakea paikkaa yliopiston asuntolasta, ottaa rokotteita, hankkia matkalaukku ja muuta oleellista mukaan.

Lähtöpäiväksi valikoitui 5.4., koska halusin tehdä vielä edellisenä päivänä kaksi tenttiä pois jaloista. Todellisuudessa kuitenkin tenttiin lukeminen osoittautui lähtöjännityksen, stressaamisen ja yhden tulehtuneen umpisuolen (ei oman :D) takia aika mahdottomaksi tehtäväksi. Pakkaaminen puolen vuoden ajaksi osoittautui myöskin yllättävän vaikeaksi, koska piti muistaa ottaa mukaan kaikki mahdolliset hyödylliseksi näkemäni resepti- ja käsikauppalääkkeet ja muuta kulutustavaraa. Olin saanut ennen lähtöä myös vinkin, että Suomesta kannattaa ottaa mukaan koko viideksi kuukaudeksi deodoranttia, koska Japanissa on ihan mahdoton löytää vastaavia tuotteita, mikä myös osoittautui todeksi.

Lentoaika Helsingistä Tokioon on n. 9,5 tuntia. Lento lähti varsin inhimilliseen aikaan n. klo 18 (45 minuuttia myöhässä, koska jouduttiin odottamaan toiselta lennolta tulevia matkustajia). Näin kesäaikana aikaero Suomen ja Japanin välillä on 6 tuntia, joten perille saavuttiin paikallista aikaa yhdeksän jälkeen aamulla. Vaikka olinkin onnistunut nukkumaan koneessa muutaman tunnin, oli olo aika nuutunut eikä asiaa helpottanut Tokion lämmin ja kostea ilma. Maahantulo sujui yllättävän nopeasti ja tehokkaasti, vaikka olin varautunut siihen, että aikaa tulisi menemään kauan. Viisumilla saapuvat matkustaja pääsevät maahantulossa omaan selvitykseen, koska pidempiaikaisille oleskelijoille annetaan heti Residence Card, joka toimii henkilöllisyystodistuksena ja ylipäänsä todistuksena siitä, että henkilöllä on lupa oleskella maassa.

Naritan lentokentältä kestää noin tunnin junamatkan verran Tokion keskustaan, ja yliopistoni kampukselle vielä toisen mokoman verran eri puolelle Tokiota. Onneksi pahin ruuhka-aika oli jo tuohon aikaan ohi ja minulla oli oppaana labrani assistant professori. Lyhyen labraan tutustumisen jälkeen pääsin vihdoin hakemaan avainta asuntolaani. Asuntolat olivat onneksi kalustettuja (sänky ja runkopatja, vaatekomero, työpöytä ja -tuoli), mutta sänkyyn piti hankkia futon (käytännössä siis ajaa sijauspatjan virkaa) ja peitto, joiden hankkimisessa labrani sihteeri ja toinen työntekijä auttoivat.

Asuntolan lähistöltä

Ensimmäisenä päivänä ei väsymyksen takia paljoa muuta jaksanut tehdä kuin nukkua ja käydä viereisessä ostoskeskuksessa hakemassa muutaman tärkeän tavaran, joilla selviäisi seuraavaan päivään asti. Parina ekana päivänä kulttuurishokki ei oikeastaan juurikaan ehtinyt vielä iskeä, mutta huomasin kuitenkin miten helposti sitä hakeutui tutun ja turvallisen pariin, kuten syömään Mäkkäriin tai ostamaan kämppään kaikkea tarpeellista paikallisesta Ikeasta (ja syömään lihapullia). Ensimmäiset päivät menivätkin aikalailla näiden parissa.

Pari päivää myöhemmin maanantaina oli vuorossa ACAP-opiskelijoiden orientaatio. Yllätyin täysin, koska meitä oli orientaatiossa vain kaksi opiskelijaa paikalla. En tiedä vieläkään, aloittiko meitä oikeasti vain kaksi opiskelijaa ACAP-ohjelmassa huhtikuun alussa vai onko osalle pidetty orientaatio jo edellisellä viikolla. Orientaatio kesti vain tunnin ja se oli sen jälkeen siinä. Samaan aikaan aloitti kyllä paljon muitakin vaihto-opiskelijoita toisessa ohjelmassa, mutta heillä oli oma orientaatio.

ACAP-opiskelijana (Academic Cooperation Agreement Program) opintojeni on pääsääntöisesti tarkoitus olla laboratoriotyöskentelyä. Käytännössä jokainen opiskelija voi kuitenkin oman ohjaavan professorinsa kanssa sopia, minkä verran käyttää aikaa labrassa ja minkä verran muilla kursseilla. Itse päädyin ensimmäisessä periodissa ottamaan kolme eri japanin kielen kurssia, sekä japanilaiseen yritysmaailmaan tutustuttavan kurssin, joka sisältää myös kolme excua. Lopun ajan käytän labrassa tai tekemässä jotain ihan muuta. Opinnoista lisää jossain myöhemmässä postauksessa.

Ookayama-kampus

Tokyo Tech toimii kolmella kampuksella ja itse opiskelen niistä kahdella. Oma labrani on Suzukakedai-kampuksella, mutta suurin osa japanin kursseista ja muusta kansainvälisille opiskelijoille suunnatusta toiminnasta järjestetään Tokyo Techin Ookayama-kampuksella, joka toimii myöskin ns. pääkampuksena. Kampukselta toiselle kestää kävelyineen junalla n. 50 minuuttia. Iltapäivisin junalla matkustaminen on ihan ok, mutta en suosittele kenellekään kokeilmaan sitä kuuluisaa Tokion ruuhkajunaa… Junalla matkustaminen tulee Tokiossa väkisinkin tutuksi, sillä se on selkeästi näppärin tapa liikkua paikasta toiseen. Junaverkosto on todella laaja ja junat ovat lähes aina täsmällisesti ajallaan. Matkan hinta määräytyy käytetyn linjan ja kuljetun matkan mukaan. Tästäkin lisää joskus toiste.

Shinjuku wappupäivänä! Facebookista löytyi muita suomalaisia, joiden kanssa lähdin wappupiknikille ja syömään Shinjukuun
Pehmolelujen ja kourapelien ystävien paratiisi! Näitä löytyy mistä vaan

Viiteen viikkoon on mahtunut paljon erilaisia kokemuksia, ongelmia, onnistumisia ja rahaa on mennyt enemmän kuin lompakko sallisi. Tokiossa riittää aivan valtavasti nähtävää, mutta shoppailusta pitäville myös paljon paikkoja tuhlata rahansa. Omaksi paheekseni on osoittautunut erilaisten kourapelien pelaaminen (joita löytyy aivan valtava määrä, jopa kokonaisia pelihalleja täynnä pelkkiä kourapelejä), mutta puolustukseni voin sanoa, että olen onnistunut myös voittamaan niistä!

Viimeisenä asiana ensimmäisessä postauksessani haluan listata kulttuurishokkien TOP5-listan. Lista tulee sekalaisessa eikä välttämättä minkäänlaisessa järjestyksessä.

Kulttuurishokki #5: Jätehuolto ja kierrätys
Japanissa ollaan todella tarkkoja kierrätyksestä ja käytännössä kaikki kierrätetään. Säännöt ovat kuitenkin aika erilaiset verrattuna Suomeen. Siinä missä Suomessa kerätään esimerkiksi paperit ja kartongit erikseen, Japanissa ne menevät periaatteessa samassa läjässä. Muovia kierrätetään tarkasti myös, minkä takia esimerkiksi limupullojen etiketit ovat helposti irroitettavissa, jossa etiketin voi kierrättää normaalin muovinkeräyksen mukana, kun taas pullot menevät omana PET-pullokeräyksenä. Sen sijaan, että roskat vietäisiin samaan tapaan isoihin roskiksiin, Japanissa homma toimii niin, että tiettynä päivänä käydään hakemassa aina tietyntyyppiset roskat. Kyseisen päivän kierrätettävät roskat pitää viedä ulos kanahäkkiä muistuttavaan koppiin aamukahdeksaan mennessä.
Vaikka Suomessakin on tottunut kierrättämään aika hyvin, on japanilaisessa systeemissä muutama ehkä vähän ärsyttävä puoli. Esimerkiksi muovia käytetään PALJON erilaisissa pakkauksissa ja muoveja on tosi vaikeaa välttää. Lisäksi biojätettä ei kerätä ollenkaan vaan ne menevät normaalina ns. polttojätteenä. Ehkä kaikkein ärsyttävin puoli hommassa on se, että kierrätyksen tiukkuuden takia toisinaan on todella vaikea löytää julkisilta paikoilta roskiksia. Tämä aiheuttaa sen, että roskia voi joutua kantamaan mukanaan hyvinkin pitkään, ennen kuin ne voi heittää pois.

Kulttuurishokki #4: Kasvikset ovat todella kalliita
Tämä ehkä pääsi yllättämään sellaisena asiana, jota en ollut osannut ajatella aiemmin ollenkaan. Japanissa yleinen hintataso on näin mututuntumalla hyvin samanlainen kuin Suomessa. Japanissa käytetään yleistä 8% veroprosenttia, joka pätee kaikkeen verotettavaan tavaraan ja palveluun. Siltikin kaupoissa myytävät kasvikset ovat todella kalliita. Myös se on aika turhauttavaa, että kasviksia saa joko tosi pieninä määrinä muoviin pakattuna tai vaihtoehtoisesti jättipakettina ruokkimaan isompaa perhettä. Kasvissyöjille ja varsinkin vegaaneille Japani on erittäin haastava maa elää ja täysin vegaanina pysyminen vaatii pitkälti omien ruokien valmistamista ja todella kovaa panostusta japanilaisiin ruokatuotteisiin tutustumiseen ollakseen varma, että kyseinen tuote sopii ruokavalioon. Täällä ollessani olen pariin vegaaniin törmännyt ja kuullut, että helppoa se ei ole. Itse heitin pääsääntöisen kasvisruokailun romukoppaan aika nopeasti, koska totesin, että en halua liikaa käyttää aikaa sopivan ruoan metsästämiseen.

Omiin suosikkiruokiini kuuluvat kaikenlaiset ramenannokset

Kulttuurishokki #3: Palvelukulttuuri
Palvelukulttuuri on Japanissa ihan omalla tasollaan. Varmastikin jokainen jotain Japanista tietävä on kuullut, että ihmiset Japanissa ovat todella kohteliaita ja avuliaita, jos yhteinen kieli löytyy. Palvelukulttuuri menee kuitenkin paljon pidemmälle kuin vain arkipäivän kohteliaisuus. On nimittäin hyvin tyypillistä nähdä työntekijöitä ohjaamassa ihmisiä erilaisissa paikoissa tai toivottamassa tervetulleeksi. Esimerkiksi isojen kauppojen ja kauppakeskusten parkkipaikoilla on hyvin tyypillistä nähdä työntekijöitä ohjaamassa autoja. Lisäksi heidän tehtävänä on pitää huoli siitä, että jalankulkijat pääsevät turvallisesti kulkemaan. Esimerkiksi kaupasta takaisin tielle ajaessa liikenteenohjaajat pysäyttävät autoja, jotta jalankulkijat pääsevät ohi. Vastaavasti joissain paikoissa on työntekijöitä ohjaamassa ihmisiä hissiin tai milloin minnekin. Kaupoissa kulkiessa työntekijät hokevat jatkuvasti niin paljon tervetulotoivotuksia, että se kuulostaa lähinnä koomiselta.

Kulttuurishokki #2: Pelkällä englannin kielellä on todella vaikea pärjätä
Vaikka olenkin japania opiskellut useamman vuoden ennen vaihtoon lähtöä ja olen käynyt Tokiossa kerran aiemmin, oli se silti yllätys, miten vähän englantia löytyy oikeastaan mistään. Mitä lähemmäs Tokion suosituimpia keskusta-alueita mennään, sitä helpommin löytää kylttejä ja opastuksia myös englanniksi, mutta yhtään kauempana ne ovat aika harvinaisia.
Pahinta kielimuurissa on erilaisten lomakkeiden täyttäminen, ja niitä on joutunut aika paljon täyttämään kaupunkiin kirjautumisesta pankkitilin avaamiseen. Lomakkeet ovat lähes poikkeuksetta vain japaniksi ja ohjeita ei välttämättä ole lainkaan englanniksi tai jos on, ei niistä välttämättä saa tarpeeksi apua.
Kielimuuri ei myöskään jää pelkästään kyltteihin ja luettuun tekstiin. Paikallisten kanssa on muutenkin usein todella haastavaa tai jopa mahdotonta kommunikoida englanniksi. Tämän takia kannattaa osata edes joitain perussanoja ja -fraaseja japaniksi, jos aikoo pysyä maassa kauemmin ja varsinkin Tokion keskustan ulkopuolella. Tekstien osalta Google Translate ja muut kännyköille saatavat appit ovat korvaamaton apu.

Kulttuurishokki #1: Käteisen käyttämistä ei voi välttää
Voisi kuvitella, että teknologiakehityksen suurmaassa maksutavat olisivat vähintään samalla tasolla kuin Suomessa, mutta niin se ei todellakaan ole. Japanissa on erittäin vaikeaa pystyä maksamaan ulkomaisella pankki- tai luottokortilla, eivätkä paikallisetkaan pahemmin kortteja käytä maksamiseen. Tästä syystä käteinen on aivan must have. Ulkomaalaisilla pankkikorteilla ei myöskään voi mistä tahansa automaatista nostaa käteistä, mutta useimmissa convenience store -tyyppisissä liikkeissä löytyy myös englantia puhuva ja ulkomaalaisia kortteja hyväksyvä automaatti. Käteinen kuitenkin maksaa niin Japanin päässä kuin todennäköisesti myös ekstraa omasta suomalaisesta pankista. Käteisrumbaa vaikeuttaa se, että pienin kolikko on vain yhden jenin kolikko, joita tuppaa kertymään lompakkoon todella paljon, jos niitä ei tietoisesti koko ajan pyri käyttämään pois. Tämä voi olla monesti kassalla maksua tehdessä todella hermoja raastavaa.

Tässä olikin sitten ensimmäinen postaus! Lisää luvassa myöhemmin, kiitos kun luit! 読んでくれてありがとう!

(Visited 1 200 times, 1 visits today)

1 Comment on Vaihto-opiskelijan elämää Japanissa, osa 1: Miten matka alkoi ja viisi kulttuurishokkia

  1. Suica-korttia on kyllä harvinaisen kätevä käyttää maksamiseen. Kaikki konbinit ja monet ruokapaikat Tokiossa hyväksyvät sen maksutapana. Kätevämpi kuin pankkikortti, ja yhden jenin kolikkoja ei kerry.

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*