KUVAT: Killan ja Aalto-yliopiston galleriat
Rakas kiltamme täyttää pian 95 vuotta, eli melkeinpä vuosisadan on jo Suomi joutunut SIKkiläisten edesottamuksia todistamaan. Koska omien juurien tunteminen tarjoaa syvyyttä ja suhteellisuudentajua kiireiseen nykypäivään, niin tutkitaanpas, että mihin nuorvanhan kiltamme juuret sijoittuvat.
Aloitetaan ensin lyhyellä kertauksella ajalta eSIK. Sähkötekniikan opetus silloisessa Suomen suuriruhtinaskunnan Polyteknillisessä opistossa alkoi jo 1800-luvun loppupuolella yhden vapaaehtoisen kurssin muodossa. Muutos oli kuitenkin nopeaa, sillä pian Polyteknillinen opisto vaihtui Teknilliseksi korkeakouluksi ja sähkötekniikkaa opiskeltiin koneenrakennusopiston suojissa. Merkittävä askel sähkötekniikan opiskelun saralla kuitenkin koettiin vuonna 1911, jolloin sallittiin diplomi-insinööritutkinnon suorittaminen tulevaisuudessa myös sähkötekniikassa.
Maailma Teknillisen korkeakoulun ympärilläkin oli tuolloin rajussa muutoksessa. Pian lähtikin käyntiin ensimmäisenä maailmansotana tunnettu ketjureaktio ja jo samaisen vuosikymmenen lopulla Suomi itsenäistyi Venäjästä, mitä seurasi verinen sisällissota. Kaiken tämän kaaoksen jälkeen alkoi 20-luku, joka merkitsi voimakasta uudistumisen vaihetta. Se oli modernismin vuosikymmen, jolloin suomalaiset kokivat elävänsä jonkinlaisessa välitilassa. Matka vanhasta uuteen oli alkanut. Populaariviihde lisääntyi ja sisällissodan jakama kansa pyrittiin eheyttämään. Raha oli tärkeämpää kuin ennen ja kaukaisia maita ihannoitiin. 20-luvulla säädettiin mm. sukunimi- ja oppivelvollisuuslaki ja sanoitettiin Ikuisen teekkarin laulu. Vaikka vuosisata onkin häviävän lyhyt aika historiassa, on vaikea edes hahmottaa, kuinka paljon Suomi on sinä aikana muuttunut.
Sähköinsinööriklubin synty
TKK:n vuosittainen sisäänotto oli 20-luvun alussa vain 142 opiskelijaa, eli suunnilleen samaa luokkaa, kuin vuosittain sähkötekniikan opiskelut Aalto-yliopistossa aloittavien määrä nykyään. Suurin osa näistä opiskelijoista aloitti opinnot koneosastolla, jonka alaisuuteen kuuluivat edelleen myös sähkötekniikan opinnot. Vähäisistä resursseistaan huolimatta silloiset sähköteekkarit tulivat siihen päätökseen, että Koneinsinööriklubi ei heille riitä, ja että he tarvitsevat oman yhdistyksensä. Perustamiskokouksessa 27.10.1920 keskusteltiin pitkään siitä, tulisiko uuden yhdistyksen olla itsenäinen vaiko Koneinsinööriklubin alainen harrastusklubi ja miten tämä vaikuttaisi esimerkiksi rahallisten resurssien saantiin. Lopulta kokouksessa paikalla olleet päätyivät perustamaan riippumattoman yhdistyksen.
Vaikka yhdistystoiminta varsinaisesti alkoikin jo perustamiskokouksessa, pidetään nykyisin yhdistyksen perustamisajankohtana Sähköinsinööriklubin ensimmäistä virallista kokousta 16.2.1921. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana klubin vuosittainen jäsenmäärä pysytteli huimissa lukemissa, eli noin kolmessakymmenessä jäsenessä.
”Koska klubi nyt ensi kerran kokoontuu, niin pyydän lausua toivomuksena, että klubin jäsenillä aina tulisi olemaan hauskaa, että toverielämä kukoistaisi ja että myös sähkötekniikkaa klubissa harrastettaisiin.”
~ Eitel Timgren, Sähköinsinööriklubin ensimmäinen puheenjohtaja klubin ensimmäisessä varsinaisessa kokouksessa
Kiltatoiminnan alkuvuodet
Killan, eli silloisen klubin toiminta poikkesi kuitenkin nykyisestä suurissa määrin, vaikka yhtäläisyyksiäkin löytyy. Suuressa suosiossa tuolloin olivat esitelmät, joita klubin kokouksissa pitivät aamun pikkutunneille asti niin professorit kuin opiskelijatkin. Jokaisen valmistuneen tuli myös käydä esittelemässä oman diplomityönsä pääkohdat klubin kokouksessa, mikä kuulostaa 2010-luvulla miltei mahdottomalta ajatukselta. Tämän käytännön myötä kävi kuitenkin toteen puheenjotaja Timgrenin toive sähkötekniikan harrastamisesta.
Siinä missä nykyisin tenttiä saa niin monesti kuin opiskeluoikeutensa aikana ehtii, menetti tuolloin opiskeluoikeuden kolmannesta hylätystä saman kurssin tentistä. Tämä tarkoitti sitä, että opiskelu oli monesti pikkutunneille asti venyvää rankkaa työtä, ja rankka työ vaatii luonnollisestikkin rankat huvit. Sähkötekniikan lisäksi klubissa harrastettiinkin siis luonnollisesti myös juhlimista. Vaikka kieltolaki olikin tuolloin vallassa, onnistuttiin Klubin pikkujouluja ja muita karkeloita piristämään keittämällä likööriä Polin suojissa.
Nopeasti maailmalle
Myös excursioita alettiin suunnittelemaan pian Klubin perustamisen jälkeen, ja ensimmäinen kotimaan excursio järjestettiin vuonna 1924. Ulkomaillekkin asti päästiin excuilemaan jo 20-luvulla, nimittäin vuonna 1926 käytiin Ruotsissa ja kolme vuotta myöhemmin suuntasi 21 päivää kestänyt excursio aina Puolaan asti. Tämä lienee ollut melkoinen saavutus sen päivän matkailustandardeilla, sillä laivalippuja ei voinut varata netistä ja tuohon aikaan kaikki Suomen päällystetyt tieosuudet yhteensäkään eivät yltäisi edes Helsingistä Turkuun asti.
On pakko nostaa hattua 95 vuoden takaisille sähköteekkareille, jotka loivat pohjan kaikelle nykyiselle toiminnallemme. Vaikka Suomi onkin pudonnut puusta ja killan jäsenmäärä on jossain välissä päässyt 30-kertaistumaan, heijastelee osa silloisesta klubitoiminnasta yhä nykypäivän kiltatoiminnassakin. Allekirjoittaneelle menneiden vuosien saavutukset toimivat myös melkoisina inspiraation lähteenä. Jos tuolloin päästiin Puolaan saakka, niin päästäänkö tämän vuoden excursioilla Vaasaa pidemmälle?
Lähteet ja lisälukemista
Tämä kiltahistorian alkuvaiheiden pintariipaisu oli tarkoituksellisesti lyhyt ja ytimekäs. Jos ja kun mielenkiinto killan ja teekkariuden historiaa kohtaan toivottavasti lukiessa heräsi, voi tiedonnälkää ruokkia vaikka näillä sivuilla:
- Killan 75-vuotis historiikki
- TKK Wikipediassa
- Pyöreän tornin killan historia
- Ikuisen teekkarin laulu
- Lisää kuvia yliopiston arkistossa
Kirjoittaja on teekkariuden historiasta kiinnostunut kolmannen vuoden opiskelija, joka on ensimmäisten joukossa tilaamassa SIKin 100-vuotis historiikin ja ehkä jopa tekemässäkin sitä.
Leave a Reply