Miika Koskela - Fuksitoimikunnan puheenjohtajan adjutantti


TEKSTI: Miika Koskela

Miika on tason 22 Human Teekkari ja on specannut suurimman osan talentpisteistään sähkötaitoihin, mikä oli suora johdin siihen, että fuksiaikana hän liittyi Sähköinsinöörikiltaan.

Espoon suoalueelta kotoisin oleva Miika tutkii Otaniemen maita jo kolmatta vuotta. Otaniemen maa on Miikalle hyvin vaarallinen paikka;  se sisältää monia ansoja, joiden takia varusteista kannattaa löytyä ’+ alcohol resistance’ varustettuja itemeitä. Onneksi suurimmilta ongelmilta on vältetty, vaikka aamuisin on Hangover ottamassa veroaan. Kun jo pidemmän aikaa oli Miika kiltahommia tehnyt OTMK:n leirissä, tuli hänelle palo muunkin tyyppisiin questeihin. Ja niin alkoi seikkailu FTMK:ssa. Onneksi hänellä on mukanaan loitsuista suurin: Vitsirium Loppumatronum.

Näin normaalisti kirjoittaen: vaikutan siis killassa tulevan vuoden Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n Fuksitoimikunnan puheenjohtajan adjutanttina (aivan hirveä sanahirviö <3). Vastaamme tulevan vuoden fuksien hyvinvoinnista Annin kanssa. Me pidämme huolen siitä, että jokainen heistä löytää edes yhden asian, josta täällä tykkää – olkoon se sitten kilta, opiskelu tai mikä tahansa muu tekeminen. Tulevassa puolessatoista vuodessa näen hirmuisesti duunia, verta, kyyneleitä sekä nukkumattomia öitä. Uskon kuitenkin, että kaikki on sen arvoista, kun homma tulee huipennukseen mahdollisesti järjestettävänä wappuna. Odotan aivan tajuttomalla innolla huikeaa vuotta, tulevaa syksyä ja uuden fuksikatraan saapumista!

Miika

miika

(Visited 962 times, 1 visits today)

1 Comment on Miika Koskela - Fuksitoimikunnan puheenjohtajan adjutantti

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*