KUVAT: Jäynä, Hellunföönin arkistot
VIDEO: Hellunfööni
Tämä kirjoitus on totuus, vain totuus ja koko totuus. Paitsi ne kohdat, joita on härskisti väritetty dramatisointitarkoituksessa.
Hei kaikki,
Alkuun vuoden 2014 Jäynäkilpailun voittajavideo, joka on pakollinen esitieto tähän kirjeeseen. Seuraavan linkin takaa löytyy Samettisen kosketuksen alkuperäisversio, joka lähetettiin Jäynäkilpailun tuomaristolle. Varsinaiseen jäynäkilpailun finaaliin videota lyhennettiin sääntöjen mukaisesti kuuteen minuuttiin. Samettinen kosketus – Directors Cut
Moni fuksi ei välttämättä tiedä, että nykyisestä hallituksestamme jopa kolme jäsentä on vaikuttanut legendaarisessa jäynäjoukkue Hellunföönissä. Tämä on mystinen menestystarina tuhkista kuuluisuuteen, jossa kaikkien odotuksien vastaisesti ennalta täysin tuntematon joukko fukseja räjäytti pankin voittamalla 27. Otaniemen Jäynäkilpailun, niin yleisöäänestyksen kuin tuomariston äänienkin osalta. Mutta edes vanhat eivät tiedä, että se, mikä jäynätaltioinnissa näyttää fiksujen, hyvin valmistuneiden ja kauniiden mestarijäynääjien superjuonelta, oli todellisuudessa rumien ihmisten viimehetkillä rykäisty, epätoivoinen yritys saada jotain esiteltävää Fuksijäynää varten. Idea keksittiin viime tingassa. Valmistelut olivat puolivillaiset ja toteutus tapahtui niin myöhään, ettei itse Fuksijäynässä ollut näyttää kuin UFFista ostettu takki ja lyhyt pätkä raakavideota surkealla äänenlaadulla. Miten voitto kuitenkin lohkesi? Mikä osa videosta on valhetta? Ja oliko Juhan hattu oikeasti hyvä? On aika paljastaa totuus.
Yksi idea. Yksi jäynä. Näin se tapahtui.
Pari viikkoa ennen SIKin Fuksijäynää alkoi allekirjoitaneella haalarinkaulus kiristämään. Kipparit olivat toivoneet fukseiltaan jäyniä, enkä minä halunnut olla se, joka pettää Jonin ja Mikon odotukset. Ideoita oli kuitenkin nolla ja tiiminä pelkkä fuksiryhmän Panu. Siinä sitä sitten Panun kanssa istuttiin Sähköenergiatekniikan luennolla, kun Materiaalin laitoksen professori kertoi mustan piin hyödyntämisestä aurinkokennoissa. Hieno uusi keksintö, muttei vielä käytännönsovellusten tasolla. Eihän siitä mitään tajunnut, mutta musta pii kuulosti päheeltä. Luentotauolla seisoskeltiin ala-aulassa neljän kaveruksen, Jugin, Wällyn, Vertin ja Väinön kanssa. Puolituttuja minulle. Kellään ei kuitenkaan ollut vielä jäynästä tietoakaan. Jollakin mahtoi olla akku taas puhelimesta lopussa:
”Kumpa puhelin latautuis taskussa.”
”Joo ja aurinkovoimalla!”
”Just niin! Siin ois käytetty tietty mustaa piitä.”
”Joo sun vaatteet ois pelkkää mustaa piitä, joka ois niinku kangasta ja taskusta tulis latausjohto.
”haha”
”lol”
”Kuullostaa ihan jäynältä”
”jep”
”…”
”?”
”!?”
”!!!”
Siitä se ajatus sitten lähti. Aikaa oli vähän, mutta Vertti oli näppärä Arduinon kanssa ja hänen tyttöystävältään Hellulta löytyisi ompelukone. Wällyllä oli auto. Väinö oli esiintyjä. Jugi organisointiguru. Panu näytti hyvältä. Ja minulla oli liikaa vapaa-aikaa. (Voi niitä aikoja pää.toim.huom.). Heti alkuun tehtiin projektin fiksuin päätös:
A) kuvataan kaikki
Pojat kävi seuraavien päivien aikana UFFista hakemassa mustan tuulitakin ja kangaskaupasta palan mustaa samettia. Päivät kuluivat ja kouluhommat olivat tärkeämpiä kuin rörö jäynämme. Sovimme, että itse jäynä suoritettaisiin Fuksijäynää edeltävänä päivänä. Tätä edeltävänä iltana piti tehdä kaikki valmistelut. Tapasimme Vertin luona ja aloimme ommella kangasta takkiin. Vertti oli käynyt sähköpajalla kolvaamassa yksinkertaisen Arduino-viritelmän jossa oli 5 volttia sormipariston puolesta fotoresistorin kontrolloimana. Eli kun diodi sai valoa, kulki virta latausjohtoon, ja muuten ei. Yksinkertaista ja simppeliä. Voisimme peittää takin toisella kankaalla ja esittää kohteille miten lataus loppuu ”koska takki ei saa aurinkoa”. Koodi ei tietenkään toiminut ensimmäisellä yrittämällä, vaan vaati koko illan debuggausta. Väinö ompeli takkia ja muut röröili. Valmistelut kesti yhteensä noin 6 tuntia. Kaikki kuvattiin. Pääasiassa puhelimilla.
Illalla kotona muistin, että kipparit olivat suositelleet kaikkia osallistumaan Otaniemen Jäynäkilpailuun. Meillä ei ollut käynyt se edes mielessä, olihan kyseessä niin ilmasta taiottu viritelmä. Tarkistin kilpailun säännöt ja käsky kävi että kilpailuun olisi ilmottauduttava viimeistään 12 tuntia ennen jäynän suorittamista. Meillä oli noin 12,5 tuntia aikaa kunnes tapaisimme Esplanaadin puistossa. Kysyin Facebookissa, että pitäisikö ilmoittautua. Kukaan ei vastannut. Päätin, ettei siitä haittaakaan ole. Nimesin jäynän ”Samettiseksi kosketukseksi”, joukkueella ei nimeä vielä ollut. Yöllä en saanut jännitykseltäni unta ja sängyssä mieleeni juolahti lista kysymyksistä, jotka voitaisiin esittää jäynättäville. Ensin täysin asiallisia ja lopuksi hölmöjä. ”Onko mökilläsi aurinkokennoja?” , ”Mikä koirarotu olisit?”, ”Oletko ennen joutunut teekkarijäynän kohteeksi?” Sopiva tapa paljastaa jäynä.
Seuraavan päivänä jäynättiin. Keskustassa puhalsi kova kylmä tuuli. Ihmiset olivat huonolla tuulella. Wällyn piti lähteä aikaisin pois. Itse jäynätapahtuma on taltioitu hyvin videossa, poislukien ne lukuisat ohikävelijät, jotka eivät muka edes huomanneet vieressä huitovaa nuorta miestä. Tai ne jotka arvasivat homman jäynäksi heti kun olimme suumme avanneet. Päivä meni kuitenkin hyvin ja saimme jopa muutaman todella hyvän reaktion videolle. Mikä tärkeintä saimme jäynättävät nauramaan ja toimme iloa muille samalla, kun itsellä oli hauskaa.
B) Editointi on jäynän tärkein vaihe, varaa siihen tarpeeksi aikaa
Jäynädokumentoinnin palautukseen tuomaristolle oli vielä reilusti aikaa. (Tänäkin vuonna DL on vasta 12.04.2016 kello 12:04.) Jäynämme materiaali istui kameroiden muistikorteilla monta viikkoa, ennen kuin Wappu oli jo lähellä, ja videon koostaminen oli pakko aloittaa. Materiaalia oli valtavasti, ja sen läpikäyminen oli uuvuttavaa. Täynnä noloja kangerteluja ja väärässä kohdassa repeäviä jäynääjiä. Kun tapahtumat saatiin aikajärjestykseen, huomattiin suuri ongelma. Video oli hirvittävän tylsä. Myöskään itse idean saannista ei ollut mitään materiaalia. Jäynähenki ei kiellä materiaalin värittämistä, kunhan itse jäynääminen toistuu realistisesti.
Etsimme käsiimme kaikki mahdolliset räjähdykset (koska voi), eeppistä taustamusiikkia, vielä eeppisempiä aurinkoshotteja ja kuvasimme alkuperäistä Spider-Man elokuvaa parodioivan ideointikohtauksen (kuinkakohan moni tämänkin viittauksen tajusi). Sisällytimme videoon niin paljon vitsejä, kuin mieleen juolahti. (Esimerkiksi Jugin ja Vertin viime hetkellä väsyneenä tuottamat tekstitykset ovat jo taideteos itsessään.) Videosta saatiin ainakin itseä viihdyttävä. Se saatiin myös renderöityä juuri ennen deadlineä, prosessoria viilentämällä Hellun hiustenkuivaajan ja jääpalapussien avulla. Pari viikkoa myöhemmin löysimme itsemme Wappupäivänä limusiinista matkalla kohti omaa telttaa Ulliksella.
Jäynädokumentaation ei tarvitse olla video. Eikä jäynän tarvitse kertoa jostain laitteesta, jonka väitetään tekevän ihmeellisiä asioita. Tärkeintä jäynässä on nähdä itse paljon vaivaa siihen, että toiset saavat vähän iloa päiväänsä. Jäynätä voi yksin, mutta yhdessä tekemällä se opettaa ryhmätyötaitoja ja, on paljon hauskempaa. Hellunfööni hitsautui jäynien ansiosta todella tiiviiksi kaveriporukaksi.
Sillä ei ole väliä, ettei teillä ole ideaa, joukkuetta tai aikaa.
C) Ainoastaan sillä on väliä, että vedätte täysillä ja rakkaudesta lajiin.
Kilpailuun ajoissa ilmoittautuminen nostaa kyllä myös voittomahdollisuuksia huomattavasti.
Jäynässä yhdistyy monia teekariuden perusperiaatteita ja se on oiva ikkuna teekkariuden syvempään olemukseen. Suunnatkaa kaikki jäynäaiheiset kysymykset Hellunföönin jäsenille, fuksikapteeneillenne tai mustavalkoruutupaitaisille jäynäihmisille ja viekää voitto kotiin sähkölle kolmatta vuotta peräkkäin.
Terveisin,
Tuomas
Hellunföönin Co-Creative Producer
Sössön päätoimittaja
Kaikki yhtäläisyydet oikeisiin ihmisiin ja tapahtumiin ovat pelkkää sattumaa.
Lisää Hellunföönin jäyniä löytyy epäaktiivisilta Facebook sivuiltamme.
Muista katsoa myös Jäynä.fi
Leave a Reply