Hyvinvointimestari: Peter Lindahl


TEKSTI: Peter Lindahl
KUVAT: Santeri Suurnäkki

Moikka! Mä oon Pete ja toimin tänä vuonna kiltamme hyvinvointimestarina ja varapuheenjohtajana. Hyvinvointitoimikunnan kanssa me pyöritetään killan urheilutoimintaa, järjestetään kulttuuritapahtumien ihmettelyä ja pidetään kiltahuoneesta huolta.  

Aloitin opinnot syksyllä -21 ja kanditutkintoni näyttäisi valmistuvan tänä keväänä *kop kop*. Fuksivuonna lähdin killan toimintaan mukaan lukkarikisällinä, ja huomasin, että sitseillä höpiseminen oli mukavaa, niin jatkoin tupsuvuodenkin lukkarina. Pienen suostuttelun jälkeen lähdin tänä vuonna killan hallitukseen tekemään mitä viisaimpia päätöksiä. Muiden hommien lomassa on tullut myös ISOiltua niin kv-opiskelijoiden kuin kandifuksienkin puolella. 

 

Vapaaehtoisnakkien ohella luppoaikani kuuluu kaikenlaisen musiikin fiilistelyyn ja erilaisten instrumenttien keräilyyn ja soittamiseen. Suurinta hupia onkin lähiaikoina ollut Spotifyn daylistien kuuntelu, josta on löytynyt todellisia helmiä muun muassa citypopista ja kiinalaisesta funkista. Laulan myös Polyteknikkojen Kuorossa, ja minut voikin bongata satunnaisilta sitseiltä osana kvartettia tai esimerkiksi tänä lauantaina konsertista Lauttasaaren kirkossa (liput hintaan halpa). Musiikkihommien lisäksi nautin hyvästä ruuasta ja sen laitosta. Viime kesänä kiertelin pitkin välimerellistä Eurooppaa, ja tutustuessa paikalliseen ruokakulttuuriin löytyi hyvien annosten lisäksi myös sattumalta kuvassa näkyvä Italian huonoimmin arvosteltu ravintola. Carbonara ui raa’assa kananmunassa ja olut oli kallista 1/5, ei ruokamyrkytystä.

 

Kampukselta helpoiten minut löytää kiltikseltä ristikoiden ja muiden oheispelien parissa välttelemässä koulutehtäviä. Törmäillään siellä ja jutellaan vaikka kiltahommista tai viimeaikaisista musiikkilöydöistä!

 

Alla pieni kultturellipuuhatehtävä, josta löytyy muiden joukossa mun tämänhetkinen suosikkialbumi.

 

(Visited 246 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*