Kv-fuksikapteeni: Verneri Turkki


TEKSTI: Verneri Turkki
KUVAT: Elian Salmimaa

Hei!

 

Mä oon Verneri ja toimin tänä vuonna killan hallituksessa kv-fuksikapteenina. Toimin yhdessä kippariparini Liisan ja kv-ISOvastaava Aleksanterin kanssa osana fuksitoimikuntaa ja olemme vastuussa kansainvälisten opiskelijoiden fuksikasvatuksesta sekä heille tapahtumien järjestämisestä killan sisällä. Tyypillisesti nämä tapahtumat ovat sitsejä ja saunailtoja, mutta oma suosikkini on International Food Night, missä nyyttärityylillä nautimme yhdessä opiskelijoiden eri kulttuurien ruokia.

 

Aloitin opinnot 2021 ja päädyin killan toimintaan mukaan jo fuksina osana HTMK:ta isäntänä ja tupsuna toimin kulttuurivastaavana HVTMK:ssa. Kv-puoli kiinnosti alusta asti ja päädyin sinne ISOksi toisella opintovuodella ja jatkoin siinä roolissa myös kolmannen vuoden syksyllä. Mahtavien kokemuksien vuoksi ei minua ollut vaikea ylipuhua hakemaan kv-fuksikapteeniksi 2024.

 

Vaikka toimarina olen ollut mukana järjestämässä tapahtumia ennenkin, olen hallitusvuoden kevään aikana oppinut paljon siitä, mitä kulissien takana tapahtuu eri tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen. Tukena on ollut koko ajan mahtava hallitusporukka ja teekkarijaoston alainen KvTMK.

 

Puhun mielelläni lisää kv-kippariudesta ja jos olet utelias roolista tule kyselemään TG:ssä tai kasvotusten!

 

Verneri Turkki, kv-fuksikapteeni

 

(Visited 227 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*