Opetreffit osa 3: Ari Sihvola, Kokenut akateemikko


TEKSTI: Patrick Linnanen, Mikko Sandström
KUVAT: Gebzen Teknillisen Yliopiston lehdistö- ja suhdetoimintaosasto

Opetreffit on Opintotoimikunnan ja Sössön yhteisprojekti, jossa opintotoimikunta haastattelee koulun opetushenkilökuntaa. Toisessa osassa tapaamme kokeneen ja kenttäteorian luennoilta tutun sähkötekniikan professorin, Ari Sihvolan.

Sihvola on lähes koko akateemisen uransa viettänyt Otaniemessä. Hän aloitti heti koulun jälkeen vuonna ’76 sähkötekniikan osastolla. Noina Teknillisen Korkeakoulun (TKK) aikoina oli hyvin laaja kattaus kaikenlaisia aineita ja aloina oli puhelintekniikkaa, radiotekniikkaa ja sovellettua elektroniikkaa. Sihvola kommentoi, että nimet ja alat ovat nykyaikana muuttuneet, mutta edelleen käsitellään samoja ikuisia perusasioita, kuten sähkömagnetismia, aineiden ominaisuuksia ja radioaaltoja. Jatko-opiskeluaikana hän kävi vuoden verran ulkomailla, mutta palasi kuitenkin Otaniemeen tekemään väitöskirjansa.

Opiskeluaikojen muistoista kysyttäessä Sihvola muistelee, että kaiken näköistä on tapahtunut, mutta oli ottanut opiskelun niin ryppy otsassa ettei välittömästi tullut mitään mieleen. Opiskeluvuosien Wapuista kysyttäessä häneltä kuitenkin löytyy muistoja. ”Siihen aikaan Wappu oli vakio-ohjelma”, Sihvola kertoo. ”Oli wappuriehan julistus ja Ossi, joka on nyt jo poissa keskuudestamme, joka tykkäsi teekkareista ja piti hyvää huolta. Häntä piti seurata.” Hän – Sihvola, ei Ossi – myöntää ettei ole yhtä hyvin perillä nykyisistä wappuperinteistä, mutta noista ajoista ainakin tuttu on Polyteknikkojen Orkesteri, Ullanlinnan mäen kuorolaulu ja huipennuksena Retuperän WBK.

Professori on valtaosalle kiltalaisista tuttu Kenttäteorian kurssin luennoilta ja kurssikirjan kirjoittajana. Kysyttäessä opiskeluvinkeistä hän myöntää miettineensä kysymystä paljon, kerta häneltä on sitä useasti kysytty. Hän pohtiikin, että jotkin asiat toimivat hänelle todella hyvin, mutta hän ei haluaisi tyrkyttää sitä ainoana vaihtoehtona. ”Yleensä olisi kiva, että tykkää ja on innostunut oppimaan asiasta” toteaa Sihvola. Hän kuitenkin ymmärtää, että monet opiskeltavat kurssit ja opittavat aiheet annetaan ylhäältäpäin ilman valinnanvaraa, mutta lisää että kaikista aiheista löytyy hienoa ja pintaa syvempää sisältöä. ”Motivaatio ja pitkäjänteinen ahkeruus auttaa” Sihvola tiivistää.

Hän kuitenkin korostaa että elämän tasapaino – myös kavereiden ja harrastusten parissa ajan viettäminen – on tärkeätä. Hän kommentoikin sitä, miten hienoa ja upeata on että Otaniemessä on kiltoja ja harrastuspiirejä, mistä löytää vertaistukea. ”Elämä, työelämä ja yliopistomaailma on mennyt sellaiseksi, että kilpailua on paljon enemmän kuin aikaisemmmin. En tiedä näkyykö se opskelutasolla” Sihvola harmittelee. Hän pohtii, että opettajat jatkuvasti arvioivat ja arvostelevat opiskelijoita, ja antavat heille arvosanoja sen mukaisesti. Miten nuo arvostelut vastaanotetaan riippuu persoonallisuudesta, mutta huono tai hylätty arvostelu saatetaan ottaa hyvinkin raskaasti. Sihvola kuitenkin kannustaa katsomaan eteenpäin: ”Sitä ei kannata ottaa liian henkilökohtaisesti. Luottavainen asenne, uskoo elämään ja tulevaisuuteen. Sillä pääsee monien vaikeuksien yli.”

Halusimme tietää, miten Sihvola päätyi professoriksi. Alkuperäinen syy on sähkötekniikasta pitämisen lisäksi kiinnostus tekniikan filosofiaan ja opettamiseen. Hän opettaakin kenttäteorian lisäksi myös sähkötekniikan historiaa, ja on tehnyt opetukseen liittyviä pedagogisia tutkimuksia. ”Se oli kivaa ja luonnollista, mutta varmasti sattumakin vaikutti.” Sihvola selittää, että hänellä oli karismaattisia opettajia, jotka ohjasivat hänen akateemista uraansa. Martti Tiuri ohjasi opinnot radiotekniikkaan ja toimi myöskin Sihvolan väitöskirjan ohjaajana. Ismo Lindell ohjasi häntä menemään ulkomaille. Huomattuaan sähkömagnetiikan ja kenttäteorian olevan mielenkiintoista ja todettuaan että tykkäsi akateemisesta maailmasta, oli hänestä luonnollista mennä alalla eteenpäin ja pyrkiä professorin virkaan. Tämä järjestelmä on kuitenkin muuttunut sittemmin.

Professori kertoo hieman lisää nykyaikaisen professorin urajärjestemästä, eli niin sanotusta tenure trackista. Hän selittää, että ensin aloitetaan apulaisprofessorina, joka on määräaikainen työsuhde. Sen jälkeen arvioidaan ja saatetaan edetä seuraaville kierroksille, ja vähitellen mennään eteenpäin. Sihvola kertoo, että häntä käy sääliksi nuoret, jotka ovat tässä järjestelmässä. ”He joutuvat kilpailemaan ja julkaisemaan ja hakemaan rahoitusta jatkuvasti. Siinä on vaara polttaa itsensä loppuun.” Hän pohtii, onko hän vain vanha dinosaurus, kun hän ajattelee, ettei elämän pitäisi ehkä mennä näin. Hän kertoo – ja huomauttaa ehkä hieman liioittelevansa – että hänen urallaan riitti, ettei tehnyt pahoja mokia ja pääsi etenemään uralla. Sihvola kertoo olevansa varsin tyytyväinen akateemiseen vapauteen ja omaan uraansa, ja kertoo omina sapattivuosinaan vierailleen vuoden Ruotsissa ja Sveitsissä sekä käyneensä Ranskassa ja Italiassa.

Meitä haastattelijoita kiinnosti kovasti, minkälaista tutkimusta Sihvolan kaltainen alan kokenut professori on tehnyt. Heti aluksi hän kertookin, että tutkimusaiheet ovat vaihdelleet paljon uran aikana, joka on kestänyt 42 vuotta. Diplomityönsä professori teki lumen sähköisten ominaisuuksien tutkimuksesta. Esimerkkinä hän antaa kaukokartoituksen, missä satelliiteilla voidaan mitata maasta passiivista radiosäteilyä tai lähettää tutkasignaali ja analysoida sen heijastusta. Heijastuksen piirteet riippuvat kohteen – tutkimuksen tapauksessa lumen – sähköisistä ominaisuuksista. Osana tutkimusta Sihvola mittasi paljon lumen johtavuutta ja dielektrisyysvakiota niiden pohjalta kehiteltiin malleja. Hän korostaa, että kaukokartoitus – etenkin lumen – on erittäin tärkeä asia ilmastotutkimuksessa sekä jääpeitteen ja lumikerroksen mittaamisessa, eli näinkin näennäisesti yksinkertaisen asian tutkimuksella on hyvinkin merkitykselliset käyttökohteet. Sihvola kertoo ns. sekoitusteoriasta, missä sekoituksen, kuten lumen, ominaisuuksia tutkitaan kun sekoituksen makroskooppiset suhteet ja mikroskooppinen rakenne vaihtelee.

Diplomityön jälkeen professori jatkoi monimutkaisempiin aiheisiin, tutkimaan sähköisen vasteen lisäksi myös magneettista vastetta, kenotekoisia magneettisia aineita ja sähkömagnetisimin sovellutuksia. Hän kertoo ns. parieteetin rikkoutumisesta ja tietyn ”kätisestä” tai symmetrisesti rikkoutuneesta aineesta, joka aiheuttaa sähkömagnetiikassa suuresti hämmennystä. 90-luvun jälkeen tämä tutkimuksenala on siirtynyt metamateriaalitutkimukseen, jossa keksitään kehitellä uudenlaisia ominaisuuksia, joka tässä tapauksessa oli sähkömagneettinen. Ja nykypäivänä nanotekniikan kehittyessä päästään työskentelemään myös käytännössä entistä pienemmillä skaaloilla. Professori itse on ollut enemmän teorian kuin käytännön puolella tässä tutkimuksessa.

Sihvola lisää, että hänenlaisenaan senioriprofessorina on kolme vastuualuetta: opetus, tutkimus ja amerikkalaisittain ”service”, tarkoittaen jotakuinkin yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Professoreilla on paljon sisäisiä hallinnollisia vastuita, kuten erinäisissä komiteoissa istuminen ja Sihvolalla kuluu paljon aikaa väitöskirjalautakunnan puheenjohtajan tehtäviin. Näiden lisäksi professoreilla on ulkoisia vastuita ja odotuksia. Jotkin professorit pitävät yhteyttä teollisuuteen, startuppeihin ja tekevät yhteistyötä isojenkin yritysten kuten Saabin, Huawein tai Nokian kanssa. Sihvola kuuluu enemmän yhteiskunnallisessa osassa, auttaen paljon Suomen Tieteen Päivien järjestämisessä toimiessaan organisaation toimikunnan puheenjohtajana. Hän on myös ollut mukana erinäisissä tiedeakatemioissa ja etenkin kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Hän toteaa että kaikki tutkijat osallistuvat siihen jonkin verran puhuessaan konferensseissa ja kirjoittaessaan artikkeleita. Sihvola kuitenkin huomauttaa että konferenssin järjestää aina tieteellinen organisaatio ja kertoo olleensa paljon niissä mukana, antaen esimerkkinä tämänhetisen kansainvälisen radiotieteen unionin varapresidentin viran. Hän selittää että nuorempia professoreita pyritään keskittämään opetukseen ja tutkimukseen, mutta uran pituuden myötä organisaatiotoiminnan oletetaan kasvavan, riippuen tietysti myös yksilön luonteenpiirteistä.

Halusimme myös tietää vapaa ajasta. ”Jos sellaiseen riittää aikaa,” haastattelija toteaa kuunneltuaan pitkän listan erilaisia työtehtäviä ja vastuita mitä vanhemmalta professorilta odotetaan. ”Tuo on hyvä täydennys, olen yrittänyt siihenkin löytää aikaa” vastaa Sihvola. Hänellä on perhe, mutta lapset ovat muuttaneet pois ja sitä myötä ruuhkavuodet ovat ohi. Sihvola kertoo pitävänsä paljon kaunokirjallisuuden lukemisesta sekä myös (Suomen) historian ja yhteiskuntatieteiden opiskelusta. Oopperasta hän pitää hirveästi, erityisesti Wagnerin oopperoista, ja osaa kaikki ulkoa. Vaikka pandemia aiheutti taukoa, syksyllä Sihvola aikoo mennä katsomaan muutamaankin kertaan Valkyyriaa. Lopuksi professori kertoo tykkäävänsä myös taiteesta ja arkkitehtuurista, ja kommentoi että kyllä niiden parissa saa sitten viimeistään ajan kulumaan.

Lopuksi pyysimme Sihvolalta terveisiä kiltalaisille, ja hän vastasi näin:

”Ensinnäkin, kun äsken puhuin kolmannesta korista, palvelusta, on hienoa, että olette killassa aktiivisia. Opiskelu on tärkeä asia, mutta on upeata, että annatte aikaa yhteisille asioille ja talkootöille. Tietysti minua on jotenkin hirveästi käynyt sääliksi nuoret ihmiset tämän etähomman aikana. Itse taistelin kauheasti sitä vastaan ja yritin aina mahdollisimman paljon pitää live-luentoja. Nyt onneksi siihen taas on päästy. Mutta miten yksin monet ovat saattaneet olla, jotenkin toivottaisin rohkeutta ja uskallusta. Älkää pelätkö koronaa. Ulos maailmaan vaan ja liikkeelle. Erityisesti, että älkää pelätkö ja uskokaa tulevaisuuteen. Sellaista viestiä haluaisin sanoa.”

(Visited 176 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*