Opetreffit osa 2. Anouar Belahcen, Orkesterinjohtaja


TEKSTI: Iikka Huttu, Pinja Leppänen
KUVAT: Xuefei Mao, Amira Belahcen, Ugur Aydin

Opetreffit on Opintotoimikunnan ja Sössön yhteisprojekti, jossa opintotoimikunta haastattelee koulun opetushenkilökuntaa. Toisessa osassa tapaamme opetuksen varadekaanin ja Sähköenergiatekniikka- kurssista tutun Anouar Belahcenin.

 

Belahcen vuonna 2014 BIT, Kiina (Kuva: Xuefei Mao)

Belahcenin akateeminen ura alkoi Marokosta, jossa hän suoritti sähkötekniikan kandidaattitutkintoon verrattavan tutkinnon. Marokosta Belahcen saapui TKK:lle vuonna 1993 suorittamaan diplomi-insinöörin tutkintonsa loppuun pääaineena sähkömekaniikka.

Vaikka teekkarilakki ja haalarit jäivät hankkimatta, oli Belahcenin opiskeluissa myös kilta vahvasti mukana. Belahcen kävikin killan järjestämissä tapahtumissa ja muistoja löytyy niin Rantsun bileista kuin Jämeräntaival 3 kattosaunaltakin. Sähköinsinöörikillan jäseneksi kuuluminen oli itsestäänselvyys, sillä yhteisöön kuuluminen ja yhteisöjen tukeminen ovat hänen mielestään hyviä asioita. Vaikka Marokossakin “juotiin ja rällättiin”,  aiheutti suomalainen opiskelukulttuuri pienen kulttuurishokin.

Suomalainen yliopistojärjestelmä oli hiukan erilainen verrattuna marokkolaiseen järjestelmään,  joka pohjautui ranskalaiseen malliin. Kanditaattitutkintoon verrattavaan tutkintoon kuului neljä opintovuotta, jotka olivat omia kokonaisuuksiaan. Opintovuoden aikana oli tietty määrä opintoja, jotka pystyi jättää välistä tai reputtaa, mutta jos rajan yli mentiin, koko vuosi hylättiin. Jos tämän seurauksena tutkinnon suorittaminen olisi venynyt viidennelle vuodelle, otettiin koko opinto-oikeus pois. Yliopiston filosofia oli siihen aikaan “se pärjää, joka pärjää”- tyyppinen. Siellä pärjätäkseen täytyi käyttää kyynärpäitä. TKK:lla malli oli samankaltainen kuin tänäkin päivänä, jossa opinnoissa ei ollut varsinaista aikarajaa ja kursseja sai suorittaa omaa tahtia. Suomalaista mallia Belahcen kuvailee anteeksiantavaksi ja motivoivaksi. Nimittäin, jos opiskelija huomaa, että ei voi suorittaa kurssia sillä ajan hetkellä, voi sen siirtää ensi vuodelle ilman, että koko lukuvuosi menee alas viemäristä.

Belahcenin reitti opetuksen varadekaaniksi oli monivaiheinen. Eräänä päivänä Belahcenin tuijotellessa koulun ilmoitustaulua, tuli sähkömekaniikan professori jutustelemaan ja kyselemään onko Belahcen työtä vailla. Myöntävän vastauksen jälkeen ohjasi professori hänet sähkömekaniikan laboratorion esimiehen puheille, jonka jälkeen tarjoutuikin työpaikka tutkimusapulaisen virassa. Opiskelujen ohella tehty osa-aikatyö avasi kesätyöpaikan laboratoriossa. Seuraava kesänä tarjottiinkin jo diplomityöpaikkaa, jonka Belahcen otti vastaan. Diplomityötä viimeistellessään hänelle tarjottiin samasta tutkimusryhmästä jatko-opiskelijan paikkaa, johon hän tarttui. Tekniikan tohtoriksi valmistuttuaan, oli työnäkymät hiukan epävarmoja yliopistolla, sillä vakituista virkaa ei vielä tarjottu. Belahcen kävikin vähän aikaa tekemässä tutkimusta alan yritykselle, jonka jälkeen hän palasi yliopistolle tekemään tutkimusta ilman vakituista virkaa. Nykyään tällaista työkuviota kutsutaan postdociksi (postdoctoral researcher), mutta häntä kutsuttiin ihan vaan tutkijaksi. Tämän jälkeen alkoi iso pyörä pyörimään. TKK muuttui Aalto-yliopistoksi, jolloin alkoi oma asema pelkkänä postdoccina olla vaakalaudalla. Belahcen vaihtoi työnimikkeensä opettavaksi tutkijaksi Sähkötekniikan ja automaation laitokselle. Tässä virassa Belahcen työskenteli useita vuosia tehden tutkimustyötä, ohjaten jatko-opiskelijoita ja opettaen useita kursseja. Sähkötekniikan ja automaation laitoksella aukesi professorin virka, johon Belahcen haki. Ensimmäisellä kerralla ei onnistunut. Eipä tarvinnut odottaa kuin puoli vuotta ja laitoksella aukesi toinen professorin virka, jolloin Belahcenille tärppäsi assistenttiprofessorin virka vuonna 2013.

Samana vuonna alkoi opetuksen uudistamisprojekti, josta Belahcen otti koppia maisteriuudistuksen osalta. Uusi maisteriohjelma syntyikin (Master’s Programme in Automation and Electrical Engineering, AEE) yhteistyössä korkeakoulun muun henkilökunnan kanssa. Syntynyt maisteriohjelma on ELEC-korkeakoulun suurin ja Belahcen toimi sen johtajana. Samalla Belahcenin virka assistenttiprofessorista muuttui associateprofessoriksi, jonka jälkeen Belachen saavutti full professorin viran. Samoihin aikoihin hän liittyi ELEC-korkeakoulun Opetuksen laatutoimikuntaan (OpLaa). OpLaan tehtäviin kuuluu opetuksen kehittäminen ja opetushenkilökunnan rekrytoinnit. Silloinen opetuksen varadekaani Keijo Nikoskinen tarjosi hänelle toimikunnan varapuheenjohtajan virkaa. OpLaa:ssa toiminta antoi Belahcenille paljon oppia opetukseen ja sen kehitykseen liittyen. Nikoskisen toisen viiden vuoden kauden päättymisen jälkeen oli opetuksen varadekaanin paikka auki. Belahcen haki virkaan ja saikin sen. Tehtävä alkoi tammikuussa vuonna 2021.

Kuva: Amira Belahcen

Mitä opetuksen varadekaani sitten tekeekään? Opetuksen varadekaani on opetuspalveluiden esimies. Työnkuvaan kuuluu tutkintosuunnittelmien kehittäminen, opetuksen kehittäminen ja uudistaminen, opettajien arviointi, professorien ja opettajien rekrytointi, valvoa kurssien ja opintokokonaisuuksien toteutumista sekä kaikkea muuta. Näin isoa työmäärää ei yksi ihminen tee yksin, vaan taustalla on paljon muuta henkilökuntaa tekemässä omia tehtäviään ja Belahcen johtaa koko orkesteria. Tärkeää on myös pitää ELEC yhtenäisenä kokonaisuutena, siten, että kaikki tutkinnot tukevat toisiaan. Työn jälki ei suoraan näy opiskelijoille, mutta kaikki päätökset, mitkä korkeakoulun opetuksessa näkyvät niin hyvässä kuin pahassakin ovat käyneet Belahcenin pöydän kautta.

Tutkimuspuolella Belahcen on ollut aktiivinen koko uransa. Sähkökoneihmiseksi itseään kutsuvan Belahcenin tutkimus keskittyy yllättäen sähkökoneisiin eli moottoreihin ja generaattoreihin. Tutkimuksessa pyörivät aktiivisesti mukana kaikkien sähköteekkareiden lempiyhtälöt, eli Maxwellin yhtälöt. Nablat ja kenttäyhtälöt ovat vakiovieraita kaikessa mihin hän koskee. Tarkemmin tutkimus liittyy sähkökoneiden toimintaan ja sen osien materiaalien mittaamiseen ja mallintamiseen siten, että siihen saadaan sovitettua numeerisia menetelmiä (Belahcenin tutkimuksiin pääset paremmin tutustumaan Aalto-Primossa hakusanalla Anouar Belahcen).

Belahcenin laboratorion mittauslaite, rotational tester (Kuva: Ugur Aydin)

Vapaa-ajallaan Belahcen käy kävelylenkeillä ja silloin tällöin pumppaamassa rautaa kuntosalilla. Vahva jalkapallotausta häneltä myös löytyy ja ennen koronaviruspandemiaa jalkapallopelejä tulikin pelattua keväästä syksyyn.

Jalkapallorintamalla Belahcenilla onkin mielenkiintoinen tarina. Hänen tutkimusryhmänsä pelaa joka kesä jalkapallo-ottelun ABB:n sähkökonetiimiä vastaan, jonka jälkeen peliä siirrytään porukalla analysoimaan Teekkarikylän Rantasaunalle. Tämä perinne onkin jo jatkunut yli 40 vuotta. Pelissä on hurjat panokset, sillä häviäjäjoukkue ottaa tiloihinsa vanhan neuvostoliittolaisen tehokulmamittarin, joka on teekkarilahjakulttuurin mukaisesti iso, epäkäytännöllinen ja painava. Puolustajan paikkaa pelaava Belahcen väittää, ettei ole ihan varma kummalla tiimillä tämä kyseenalainen kiertopalkinto juuri nyt on.

Lopuksi Belachen toivottaa kiltalaisille seuraavanlaiset tervehdykset:

“Eletään vaikeita aikoja. Juuri päästiin ulos yhdestä kriisistä ja sitten hypättiin suoraan toiseen kriisiin. Se varmaan tuntuu kaikista opiskelijoista ja ihmisiltä historiaan nähden kamalalta, mutta pidetään katseet eteenpäin ja luotetaan tulevaisuuteen. Puhutaan resilienssista, että tarkistetaan meidän kykymme pysyä mukana tässä maailmassa. Ei anneta periksi. Pysytään mukana. Se on stressaavaa, mutta se on palkitsevaa. Se parantaa meidän hyvinvointiamme. Jos me luistetaan joka suuntaan ja kökötetään jossain kulmassa, se ei ratkaise ongelmia ja se lisää ongelmia itsellemme. Panostetaan meidän omaan resilienssiin, joko harrastuksilla tai keskusteluilla tai millä tahansa mieleisellä tekemisellä. Panostetaan siihen.”

(Visited 156 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*