100 vuotta Sähköinsinöörikiltaa - Osa 3

Ei kiltaa ilman hallintoa ja jäsenistöä. Miltä killan virallisempi puoli onkaan siis näyttänyt läpi vuosikymmenten – se selviää nyt!

Hyvää toukokuuta arvon kiltalaiset! Tähän mennessä olemme tutustuneet killan syntyyn ja sen itsenäisyyden ensiaskeliin, sekä ystävyyteen Koneinsinöörikillan kanssa. Näistä sujuvasti jatkaen historiasarjamme aiheena on tällä kertaa tuo ah aina niin lämpimiä tunteita herättävä aihe – hallinto. Miten tätä puljua onkaan siis vuosikymmenien saatossa pyöritetty, ja onko hallitus todistetusti tehnyt koskaan mitään? Luvassa on siis todella tuhti pläjäys nostoja killan virallisempien aspektien (kuten jäsenmäärän) kehityskaariin läpi vuosikymmenten.

Vuodesta -21 sotavuosiin

Rakas kiltammehan perustettiin virallisesti vuoden 1921 helmikuussa nimellä Sähköinsinööriklubi. Tätä oli kuitenkin edeltänyt useampi perustava kokous, joissa käsiteltiin tarvetta sähkötekniikan opiskelijoiden omalle järjestölle, mietittiin pitäisikö järjestön olla Koneinsinööriklubin alainen vaiko itsenäinen toimija, sekä laadittiin klubin ensimmäiset säännöt. Viimeinen virallisuus oli sääntöjen hyväksyttäminen sähkötekniikan osastokollegilla, eikä siis ruotsin- tai suomenkielisellä osakunnalla tai ylioppilaskunnalla (Teknologföreningen, Tekniikan Ylioppilaat ja Polyteknikkojen Yhdistys, jonka nimi vaihtui samana vuonna Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnaksi). Näihin aikoihin myös professorien oli tapana vierailla ahkerasti klubin kokouksissa esitelmöimässä ajankohtaisista sähköteknisistä aiheista. Varsin tiivis yhteys korkeakouluun heti alusta lähtien siis!

Alkuvuosina klubin uudet jäsenet hyväksyttiin klubin yleiskokouksissa (joita klubin johtokunnan kokoukset käytännössä olivat, jäsenmäärän ollessa yhteensä vain joitain kymmeniä), vähän samaan tapaan kuin Teknologföreningen toimii nationsmöteissään yhä tänä päivänä. Kaikki klubin jäseniksi hyväksytyt saivat nimensä ja kuvansa klubin viralliseen jäsenkirjaan, jonka hankkimisesta oli päätetty jo klubin ensimmäisessä varsinaisessa kokouksessa. Pöytäkirjaan oli merkitty hankinnan perusteeksi yksiselitteisen ymmärrettävästi “Koska osakunnillakin oli”. Tästä kyseisestä kokouksesta ovat peräisin myös klubin ensimmäisen puheenjohtajan Eitel Timgrenin kuuluisat sanat, joita killan istuva puheenjohtaja aina vuosijuhlien juhlapuheessaan pyrkii niin ansiokkaasti siteeraamaan. Fuksikasvatus oli näinä vuosikymmeniä vielä TKY:n fuksimajurin vastuuna, klubin ollessa enemmänkin ammattiainekerhon asemassa.

Jäsenkirjan hankinnan lisäksi klubin alkuvuosina luonnollisesti päätettiin myös klubin tunnuksista ja omasta laulusta, ovathan härpäkkeet ja akateeminen arvokkuus teekkareilla tärkeitä asioita. Valitettavasti kyseinen laulu on painunut historian unholaan niin sanoineen kuin sävelineen, mutta muun muassa killan reliikeistä ja juhlakulttuurista pääsette lukemaan aikanaan tarkemmin historiasarjamme tulevista artikkeleista!

Klubin johtokunta pysyi alkuvuosikymmenet hyvin ketterän kokoisena, koostuen vain puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, sihteeristä ja rahastonhoitajasta, kenen vastuulla oli myös klubin jäsenkirjan ylläpito. Tarina kertoo, että kirjan huolenpidosta riitti moitittavaa jatkuvasti aina jäsenkirjan perustanutta ensimmäistä johtokuntaa myöten. Lisäksi rahastonhoitaja sai vuonna 1939 tehtäväkseen pitää kirjaa klubin merkin saaneista henkilöistä, samaisena vuonna hyväksytyn merkkiohjesäännön mukaisesti. Hauskana yksityiskohtana voinee myös mainita klubin vuonna 1934 yksimielisesti torjuman virkaeronpyynnön puheenjohtaja Väänäseltä. Perusteluina eropyynnölle oli muun muassa loppusuoralla olevat opinnot sekä ansiotyöt, jotka mukamas häiritsivät klubitoiminnan harjoittamista.

Klubin ensimmäinen sääntöuudistus hyväksyttiin 29.5.1934. Ensiksi uudet säännöt piti kuitenkin hyväksyttää TKY:lla, ja viimeisen leiman niille antoi korkeakoulun opettajaneuvosto. Teekkariyhteisön rakenne oli siis kehittynyt jo kymmenessä vuodessa merkittävästi. Sääntöuudistuksen jälkeen myös sähkötekniikan opettajat voitiin hyväksyä klubin varsinaisiksi jäseniksi. Nuoriksi jäseniksi hyväksyttäviltä vaadittiin hyväksytysti suoritettu yleinen sähkötekniikan koe, sekä vuosikokouksissa päätettävien muiden kriteerien täyttäminen. Yksi näistä oli vaatimus kahdesta opiskellusta lukukaudesta. Varsin kriteeripitoista jäsenhankintaa siis! Näitä rajoituksia kuitenkin löysättiin huomattavasti, kun klubin jäsenluku oli käynyt pahimmillaan 18 hengessä syksyllä 1934. Mainittakoon myös, että vielä 30-luvulla Sähköinsinööriklubin opiskelijat laskettiin korkeakoulun puolesta koneinsinöörialan opiskelijoiksi. Mielenkiintoista on myös se, että SIK:n jäsenet tarvitsivat näihin aikoihin ennen korkeakoulusta valmistumistaan klubin myöntämän esteettömyystodistuksen. Uskomatonta, mutta totta!

Sotavuosista 60-luvulle

Sotavuodet jättivät jälkensä myös kiltatoimintaan, ja monet jo vakiintuneet toimintatavat oli opeteltava tai keksittävä uudelleen, koska useat perinteet oli ehditty sodan aikana unohtaa. 1934 hyväksytyt säännöt uudistettiin jälleen sodan aikana, ja tämän muutoksen myötä klubi muuttui killaksi. Myös vuosikursseille virallistettiin omat nimityksensä: nuoret jäsenet olivat oppipoikia, kakkoskurssilaiset kisällejä ja vanhemmat tieteenharjoittajat mestareita. Voittekin siis perinteitä kunnioittaen kutsua tästä edespäin allekirjoittanutta mestariksi.

Killan johtokunnan, eli raadin, asema muuttui entistä tärkeämmäksi ja varsinaisten kiltakokousten määrä laski muutamaan kertaan vuodessa. Raati sen sijaan kokoontui yleensä kerran kuussa tai useammin. Raadin koko myös kasvoi yli kymmeneen henkeen, virkojen nimien eläessä ja muuttuessa suht vapaasti. Esimerkiksi puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa kutsuttiin kiltavanhimmaksi ja varavanhimmaksi, sekä sihteeriä kirjuriksi. Rahastonhoitaja muuttui voudiksi ja fuksivääpeli kiltamestariksi (kyse siis nykyisin fuksikapteenista). Opintoneuvojasta tuli koulumestari ja urheiluohjaajasta urheilumestari. Isäntä ja emäntä olivat myös luonnollisesti yksiä raadin pestejä. Emännän pestin olemassaolo tosin riippui siitä, oliko killassa yhtään rooliin halukasta naishenkilöä. Vuosikymmenen lopulla raatiin saatiin myös killan matrikkelista huolta pitävä kronikoitsija ja lukkari vaalimaan lauluperinteitä. 1946 vastuu fuksikasvatuksesta siirtyi kokonaan Tekniikan Ylioppilaat -osakunnalle, joka myös valitsi killan tai oikeastaan Sähköosaston fuksivääpelin, itse killan toiminnan jakautuessa kokouksiin, koulutukseen, urheilutoimintaan ja illanviettoihin. Joinain vuosina myös opinto- ja työharjoitteluasiat saivat tärkeän sijan toiminnassa. Myös oltermannin virka perustettiin sotien jälkeen.

50- ja 60-luvut olivat Otaniemen teekkarien piirissä rauhallista ja rakentavaa aikaa. Muutettiinhan näinä vuosina Itäisestä Satamakaupungista Otaniemeen. Teekkarikylän ensimmäiset talot valmistuivat -52, TKK:n uusi päärakennus (nykyinen Kandidaattikeskus) vuonna -64, sekä Dipoli ja Urdsgjallar vuonna -66. Näiden kahden vuosikymmenen aikana killan jäsenluku myös kasvoi kymmenistä jäsenistä vuoteen -69 mennessä lähes 600 jäseneen. 60-luvun alussa yleinen kiltakokous oli edelleen killan ylin päättävä elin, joka valitsi raadin ja valvoi sen toimintaa. Kokouksissa myös pidettiin yhä monenlaista muutakin ohjelmaa varsinaisen kokoustamisen lisäksi. Vierailipa jopa kerran muuan maisteri Martti Ahtisaari esitelmöimässä kiltalaisille suhtautumisesta kehitysmaihin. Vuosikymmenen loppupuolella ajankohtaiseksi puheenaiheeksi nousi organisaatiouudistus killan kasvaneen jäsenmäärän myötä ja syksyllä -68 kilta myös muutti vanhalta Polilta viimein Dipoliin.

Synkeästä 70-luvusta 80-luvun nousukauteen

Seitsemänkymmentälukua leimasi sekä yleisen opiskelija- että kiltatoiminnan politisoituminen. Vanhoja arvoja ja auktoriteetteja kyseenalaistettiin. Kiltalaisten määrä myös kasvoi 600:sta 900 opiskelijaan. Killan ylintä toimeenpanevaa elintä alettiin politisoitumisen tuulien myötä kutsua raadin sijaan hallitukseksi ja hallituksen jäsenten vaihtuminen kesken toimikauden ei ollut mitenkään poikkeuksellista.

Silloiset opiskelijat kuvaavat 70-luvun alkua erikoiseksi ja mieleenpainuvaksi. Kahtiajako porvareihin ja vasemmistolaisiin leimasi niin ylioppilaskunta- kuin kiltatoimintaa. Politiikka oli hyvin mustavalkoista, ja jos et ollut samalla puolella, olit vihollinen. Ajan henkeen kuului muun muassa julkilausumien antaminen, näistä esimerkkeinä killan julkilausuma YYA-sopimuksen 25-vuotisen olemassaolon johdosta sekä protesteja Vietnamin sotaa ja Chilen sotilasjunttaa vastaan. Politisoitumisen seurauksena suuret massat vieraantuivat kiltatoiminnasta, 15-25 poliittisesti aktiivisen kiltalaisen toiminnan takia. Vuosien -70 ja -71 hallitukset eivät vielä olleet poliittisia, mutta vuodesta -72 noin vuoteen -75/-76 poliittinen poteroituminen leimasi hallitusten muodostamista. Vuonna -77 poliittinen toiminta hiipui viimein pois kaikkien osapuolten ollessa väsyneitä sen aiheuttamiin riitelyihin. Vuoden -78 sääntöuudistus toi mukanaan killan ylimmäksi päättäväksi elimeksi vaaleilla valittavan valtuuston. Tällä uudistuksella pyrittiin saamaan rivikiltalaisten enemmistön ääni paremmin kuuluviin, ja kiltalaiset äänestivätkin enimmissä määrin sitoutumattomia ehdokkaita.

Äärimmäisen politisoituneen 70-luvun jälkeen seurasi vastavuoroisesti äärimmäisen epäpoliittinen ja taloudellisen vaurastumisen värittämä 80-luku. Teekkarihenki koki aikalaisten kuvailun mukaisesti renesanssin. Monia vanhoja perinteitä herätettiin uudestaan eloon, ja kehitettiin myös reilusti uusia. Epäpolitisoitumisesta huolimatta valtuusto piti kuitenkin asemansa killan ylimpänä päättävänä elimenä, vaikka poliittisesti sitoutuneita ehdokkaita ei killassa enää esiintynytkään. SIK oli myös mukana perustamassa järjestöä nimeltä Electrical Engineering Students European Association (EESTEC) vuonna -86. Tämän järjestön toiminta on valitettavasti hiipunut pois killan piiristä 2010-luvulla.

Hallinnollisesti tällä vuosikymmenellä ei muuten tapahtunut juuri kummia, mitä nyt korkeakoulu perusti erään tietotekniikan koulutusohjelman, jonka ensimmäiset kaksi fuksierää aloittivat opintonsa SIK:n suojissa, tämän jälkeen siirtyen vastaperustetun Tietokillan piiriin. Fuksikasvatukseen liittyen fuksikapteenin virkakin palasi hallitukseen vasta -79, fuksikasvatuksen oltua koko vuosikymmenen ajan lähinnä isoveljien ja -siskojen vastuulla (ISO-termi on perua näistä titteleistä, jotka otettiin käyttöön jo vuonna -65). Lisäksi kilta harjoitti aktiivista työharjoittelupaikkojen välittämistä kiltalaisille, ulkomaat mukaanlukien. SIK:n jäsenmäärä kasvoi vuosikymmenen aikana 900:sta noin 1400 jäseneen, sisäänoton ollessa noin 200 fuksia per vuosi.

90-luvun lamasta nykypäivään

Kasvaneesta jäsenmäärästä johtuen killan sääntöjä muutettiin vuonna -92 siten, että yleisestä vuosikokouksesta luovuttiin ja sille kuuluneet asiat siirrettiin valtuuston vuosikokoukselle. Yli 1500 henkisen jäsenistön myötä edustuksellinen demokratia oli näes aika käytännöllistä. Vuonna -95 fukseja aloitti jo yli 400, eittämättä Nokian kasvun siivittämänä. Sama trendi pysyi yllä 2000-luvulle saakka aina Nokian huippuvuosien jälkeiseen romahdukseen asti. Kasvaneesta fuksimäärästä johtuen kiltaan valittiin ensimmäisen kerran kaksi fuksikapteenia vuonna -97, joista toinen tosin nostettiin hallitukseen vasta vuonna 2010. Lisäksi hallinnon puolesta hallitus siirsi kokoustamisensa Dipolista Otakaari 5:n kiltahuoneelle vuonna -95, TKY:n vuokrattua Dipolin TKK:n käyttöön.

Uuden vuosituhannen alku oli Nokian menestyksen myötä myös killan kasvun aikaa. Sisäänotto oli vuosittain suurimmillaan 600 fuksin luokkaa. Parhaimmillaan killassa oli jäseniä noin 3000, SIK:n ollessa näin ylivoimaisesti Otaniemen ellei koko Suomen suurin ainejärjestö. Nokian romahdus maailman johtavan mobiililaitevalmistajan asemasta aiheutti myös romahduksen sähkö- ja tietoliikennetekniikan sisäänotossa kohti sen nykytasoa. Fuksimäärää pienensi vielä tietoliikennetekniikan (TLT) koulutusohjelman siirto SIK:n alta Automaatio- ja Systeemitekniikan killalle vuonna 2013.

Ennen oli ennen, mutta mitä on tulevaisuudessa?

Ja siitä pääsemmekin nykypäivään. Mistä voimmekin mainita, että hallinnollisen muutoksen tuulet ovat tiettävästi tänä vuonna puhaltamassa sääntöuudistuksen muodossa, jonka myötä killan valtuuston tilalle palautettaisiin killan sääntömääräiset sekä tarvittaessa koolle kutsuttavat yleiskokoukset. Valtuuston rooli kun on jo vuosien ajan koettu yhä enenevissä määrin tarpeettomaksi noin 600 kiltalaiseen kutistuneen jäsenmäärän sekä alhaisen äänestysprosentin vuoksi.

Näin ikään olet tämän artikkelin myötä sinä, arvon lukija, paremmin perillä kiltamme hallinnollisesta historiasta. Winston Churchillin sanoin: “Kansakunnalla, joka unohtaa menneisyytensä, ei ole tulevaisuutta.” Jatkakaamme siis perehtymistä menneisyytemme, jotta voimme varmistaa että kiltamme menestyy ja voi hyvin myös seuraavat sata vuotta!

 

PS. Killan hallituskokoonpanoihin vuosilta 1921-1996 pääset tutustumaan osoitteessa https://sik.ayy.fi/sik75/tilastot/hallit.htm. Täältä selviää muun muassa, että hallituksen tapahtumavastaavan titteli oli ensimmäistä kertaa hovimestari vuonna 1989, tätä ennen sen ollen joko isäntä ja emäntä, tahi pelkkä isäntä emäntä-ehdokkaan puuttuessa. Näin voinemme sanoa, että perinteitä kunnioitetaan, olkoon killan istuvassa hallituksessa sitten yksi taikka kaksi hovihenkilöä!