50 vuotta sössötystä! (1985) "Letters to the Editor: Lettuja Editorille"



Toukokuu/1985 lehden kansi
Päätoimittaja Jari Kallela

Sössö täyttää tänä vuonna 50! Ikää on siis yli puolet koko killan iästä, eli pitkästä kiltaperinteestä on kyse. Sössö juhlistaa juhlavuottaan julkaisemalla vanhoista Sössöistä artikkeleita, siirtyen vuosi vuodelta kohti Sössön alkua.

Vaikka poliittiset artikkelit eivät ole olleet vahvasti esillä nykyajan Sössössä, on kuitenkin ennen niitä ollut paljon enemmän. Tästä hyvä esimerkki on Sössöön nimettömänä kirjoittanut huolestunut kiltalainen sukupuoleen perustuvista pisterajoista.

”Letters to the Editor: Lettuja Editorille

Tasa-arvon nimessä kysyn, missä viipyvät Teknillisen korkeakoulun sähköosastolle pyrkiville tytöille annettavat lisäpisteet? Tämä tuli mieleeni, kun luin tässä eräänä päivänä siitä, miten joissakin lukioissa on alettu antaa tasa-arvon vuoksi poikapisteitä kouluun sisään pyrittäessä. Siis on katsottu tarpeelliseksi jotenkin hyvittää se harmittava takaisku, että pyrkijä mahdollisesti on syntynyt pojaksi. Tyttöjen kun on huomattu pärjäävän poikia paremmin koulussa.

Jotkut viisaat sanovat, että lukioiden ”tyttöistymisellä” sattaisi olla suorastaan tuhoistat seuraukset: kun poikia ei olisi lukioissa, ei heitä pian nähtäsii myöskään korkeakouluissa ja yliopistoissa, ja hui kauhistus! Saattaisi käydä jopa niin kurjasti, että johtopalleilla istuvat henkilöt joutuisivat jäämään sukupuolenvaihdoseläkkeelle!!

On täysin käsittämätöntä, että ihmiset hyväksyvät tällaisin perustein annettavat lisäpisteet. Erääseen lukioon pääsi viime syksynä keskiarvolla 8.2, jos oli tyttö, mutta jos sattui olemaan poika riitti 7.4 keskiarvo! Eihän tasa-arvon pitäisi merkitä sitä, että joka paikalla täytyy olla yhtä monta kummankin sukupuolen edustajaa, vaan sitä että kaikki ihmiset, olivat he nyt sitten linttuja tai kaloja, olisivat keskenään samanarvoisia.

Jos pojat ovat 15-vuotiaina (niinhän asiantuntijat väittävät) kaksi vuotta kehityksessä tyttöjä jäljessä, niin eihän se ole mikään kriteeri päästää heitä helpommalla kouluihin (siis sillä varjolla, että he muka ottavat pian tytöt kiinni kehityksessä). Paljon parempi järjestely olisi, jos poikien annettaisiin huolettomina leikkiä pari vuotta kauemmin kuin tyttöjen: nostettaisiin yksinkertaisesti heidän kouluunmenoikänsä seitsemästä yhdeksään. Näin he olisivat jo varmasti saavuttaneet peruskoulun viimeiseen luokkaan mennessä tarvittavat kypsyyden lukio-opiskeluun, jos sen nyt ylipäätänsä saavuttavat. Välttyisimme kaikilta mielipahaa aiheuttavilta lisäpisteiltä ja ehkä myös monilta koulunkäyntiä haittaavilta järjestyshäiriöiltä. Poikkeuksellisen varhaiskypsät pojat voitaisiin tietysti hyväksyi kouluun jo seitsemänvuotiaina, jos he niin haluaisivat ja jos heidän arveltaisiin olevan valmiita astumaan opintielle…

nimimerkki ”Tätäkö on tasa-arvo?”

(Visited 150 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*