Alumnit, ketä ne on?


TEKSTI: Essi Jukkala
KUVAT: Miika Ruissalo

Yliopistossa alumnit ovat arvokas voimavara. Mutta mistä heidät löytää?

Oikeastihan me kaikki olemme jo tässä vaiheessa elämäämme jonkin oppilaitoksen alumneja, mutta ennen yliopistoa se ei merkitse vielä juuri mitään. Kovin moni asia ei sido yhteen esimerkiksi samasta lukiosta valmistuneita samalla tavalla kuin yliopistosta valmistuneita, jotka ovat opiskelleet samoja asioita. Yleensä Aalto-yliopiston alumniudesta koetaan myös tietynlaista ylpeyttä ja toisaalta halutaan myös tehdä paljon yhteistyötä uusien opiskelijoiden kanssa. Sähköllä opiskeleminen ei tarkoita kaikille samanlaista urapolkua, joten tässä kaksi esimerkkiä vanhoilta sähköläisiltä:

”Ne on niitä vanhoja teekkareita?”

syyssitsit_miikaruissalo_9

Simo Sähköjärjestelmä

  • Pääaineena sähköjärjestelmät ja sivuaineena tietotekniikka.
  • Opintopolku vei ensin muualle opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa, josta kuitenki tie vei sähkölle.
  • Opiskelujen ohella töissä ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen: palkanlaskennan apuna, sähkönjakeluyrityksessä etämittarointijärjestelmän operointia, vähän myös taloushallintoa ja nyt valmistumisen jälkeen töissä ICT-alan firmassa.
  • Vaikka opintopolussa oli hieman mutkia, eikä kaikki mennyt esim. diplomityön kanssa alkuperäisen ajatuksen mukaan, ja valmistumisen jälkeen työhakemusten kirjoittaminen oli ehkä osittain rankkaa, kaikki meni kuitenkin lopulta mukavasti.

”Eiks ne oo niitä satuolentoja jotka on muka valmistunu joskus?”

Tiina Tehoele

  • Pääaineena Tehoelektroniikka ja sähkökäytöt, sivuaineena elektroniikka ja mittaustekniikka (ennen oli mahdollista lukea ns. sähkö-sähkö -tutkinto).
  • Opiskelujan töissä tuotekehityksessä elektroniikkatiimissä perinteisessä “sähköfirmassa”, ja sama yritys tarjosi myös mahdollisuuden tutkimuksen tekemiseen Sveitsissä valmistumisen jälkeen, aiheena tehoelektroniikka.
  • Töiden osalta tie vei kuitenkin ICT-alalle ensin Business Intelligence -konsultiksi, ja sen jälkeen Data Scientistiksi.
  • Vaikka onkin nyt töissä ICT-alalla, ei muuttaisi mitään tutkinnossa, eikä tehoelen lukeminen mennyt millään tavalla hukkaan.

”Alumni on alumiinin puhevikainen serkku”

Näistä kahdesta esimerkistä voi huomata, että vaikka onkin opiskellut sähköä, voi hyvin päätyä vaikkapa ICT-alalle töihin! Alumneilta on kiva kysellä heidän opintopoluistaan ja nykyisistä hommistaan, ja ketkä olisivatkaan parempia kontakteja tulevaisuutta ajatellen kuin oman alan alumnit? Kuka tahansa alumni tai vanhempi opiskelija voi olla tulevaisuuden työnantajasi, joten kannattaa pitää silmät avoinna ja tutustua mahdollisimman moneen. Missä niitä alumneja sitten voisi tavata? No ainakin Alumni&StudentWeekend 2016 -seminaarissa päivällä 29.10. tai sitten Syyssitseillä saman päivän iltana! Lisätietoja näistä löytyy täältä ja täältä!

(Visited 236 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*