Killan kuivin Aapo Kokko


TEKSTI: Aapo Kokko

Hallitusesittelyt osa 8 – Opintomestari


aapoKun minulta välillä kysytään mistä olen kotoisin, olen perinteisesti vastannut, että en mistään. Olen syntynyt Kajaanissa, käynyt päiväkotia Oulussa, ala-astetta Turussa ja sekä ylä-astetta että lukiota Hyvinkäällä. Sukuni juuret ovat Karjalassa ja Pohjois-Karjalassa. Näistä huolimatta olen aina miettinyt mikä on minulle koti. Joku näistä edellisistä vai ei mikään? Päätin löytää kolmannen vaihtoehdon ja löytöretkeni vei minut Espooseen…

Otaniemeen saavuin ensimmäisen kerran herran vuonna 2012 saatuani valtion palveluksen päätökseen. Fuksivuosi meni ihmetellessä kaikkea ympärillä tapahtuvaa, mutta pian toiseen vuoteen mennessä olin jo löytänyt sen kodin, jota olen etsinyt, Sähköinsinöörikillan. Hain vauhtia ISOilusta, valtuustotehtävistä ja yrityssuhteista kunnes löysin paikkani tässä huushollissa, siinä toimikunnista kuivimmassa, opintotoimikunnassa. Tietysti tämän toimikunnan kärjessä toimii killan kuivin henkilö eli opintomestari. Pitkän työn tuloksena on minulle tämä kunniakas pesti suotu.

…mutta kuinka kuiva voi killan kuivin henkilö olla?

Kuohuviiniä juon tietysti vain kuivana ja nautin kuivasta huumorista. Minulla on kuivat silmät, kuiva iho, kuivat hiukset, kuivat kynnet ja vältän kaikkia rasvoja. Ruokavalioni koostuu kauraleseistä, vanhasta leivästä, riisikakuista, kuivalihasta ja kahvinpuruista. Nesteitä välttelen kuin ruttoa paitsi tietysti kuivaa kuohuviiniä, jota juon joka aterialla. Saunassa en heitä löylyä ja vietän kaikki lomani kiertäen Suomea ja tutkien kiviä, hiekkaa ja soraa. Lempikivilajini on karri kivi. Minulla niistä jo laaja kokoelma. Vapaa-ajallani seuraan maalin kuivumista, luen paperin valmistamisen historiaa ja kirjoitan wikipediaan pahvin kierrättämisestä.

Okei, okei… otetaan vähän takapakkia. Aivan noin kuiva en ole, vaikka läheltä liippaa. Ihan aikusten oikeesti harrastan videopelien pelaamista ja kuntosalilla käymistä. Saatan sitä välillä voimanostoksikin kutsua, vaikka tulokset eivät vielä olekaan päätä huimaavat. Yritän myös pikku hiljaa palata musisoinnin pariin jatkamalla kitaran ja basson soittoa ja yrittämällä aloittaa pianonsoittoa. On tullut myös jonkin verran laulettua myös sitsien ja karaoken ulkopuolella. Jotkut myös väittävät, että minussa on kokin vikaa ja ruuanlaitosta toki nautin.

Opintomestarina tulen puheenjohtajan tavoin istumaan paljon kokouksissa pitämässä teidän eduista kiinni. Edunvalvonta on minulla lähellä sydäntä. Tänä vuonna pyrimme järjestämään useampia opintotapahtumia erilaisilla ajankohtaisilla teemoilla. Laskutupa palaa opintotoimikunnan alle ja autamme sitä kautta laskaripaineessa. Pyrimme myös tuomaan Halloped-toimintaa lähemmäksi kiltaa ja pitämään kiltamme jäsenet selvillä hyvistä palautekanavista, jotta palautteet selviävät sopivien henkilöiden käsiin.

Pitäkää hyvä opintovuosi!

Aapo

P.S. Koska tiedän turkulaisvitsien olevan tulossa, päätin ehtiä itse ensin…

Mitä tulee, kun yhdistetään blondi ja basisti? -Turkulainen roudari

Mikä on turkulainen dementia? Mies seisoo suihkussa, katsoen kättään, ja kysyy: -tuling mää vai ong tää hoitoainet.

Kun Tampereella tarvittiin valoa, niin Finlaysonin kattoon ruuvattiin Suomen ensimmäinen hehkulamppu. Kun turkulaiset tarvitsivat valoa, he tuikkasivat koko kaupungin tuleen.

(Visited 679 times, 1 visits today)

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*