KUVAT: Visa Kurvi
Sössön kulttuuritoimitus katsoi ja arvosteli yhden Suomen suosituimmista televisioesityksen saaneista kotimaisista elokuvista, Presidentinvaalit 2024; Tulosilta, osa 2. Kyseessä on valtio-omisteisen Yleisradion keväällä 2024 toteuttama työnhakua käsittelevä politiikkadokumenttielokuva, jonka ensiesitys oli YLE:n kanavilla sunnuntaina 11.2.2024. Ensi-iltana ohjelmaa katsottiin jopa miljoonia kertoja, mikä on poikkeuksellisen suuri suosio valtiorahoitteiselle ohjelmatuotannolle. Presidentinvaalit 2024; Tulosilta, osa 2 on jatko-osa kaksi viikkoa aiemmin ensi-iltansa saaneelle menestyselokuvalle Presidentinvaalit 2024; Tulosilta.
Juoni
Elokuva kertoo kahden suomalaisen keski-ikäisen miehen työnhakuprosessista ja sen poliittisista ulottuvuuksista. Elokuvasarjan ensimmäisessä osassa mukana oli yhdeksän hakijaa, mutta seitsemän heikointa karsittiin ensimmäisellä haastattelukierroksella. Toinen osa jatkaa tästä kuvaten kahden huippuhakijan välistä taistoa rekrytointiprosessin jatkuessa.
Elokuva esittää realistisen kuvauksen tyypillisestä työnhakuprosessista, jossa hakijan on nuoleskeltava mediaa useita kuukausia luodakseen itsestään positiivisen mielikuvan ja kerättävä puolisentoista miljoonaa suosittelijaa saavuttaakseen työnantajan luottamuksen. Lopulta lähes nelituntisen ohjelman päätteeksi ratkeaa, kumpi hakija saa paikan ja kumman on palattava ELY-keskuksen työelämäkursseille hiomaan työnhakutaitojaan. Tässä yhteydessä muistetaan myös kohteliaasti mainita molempien hakijoiden olleen erittäin päteviä ja kilpailun olleen tasainen ja tiukka.
Loppuratkaisun selvittyä elokuvassa on yllättävä Temptation island -sarjaa muistuttava kohtaus, jossa työllistynyt osapuoli flirttailee kilpakumppaninsa puolison kanssa. Elokuvan huippukohta on varsinaiseen juoneen liittymätön kohtaus, jossa rikoksista syytetty Yhdysvaltain kansalainen kertoo, ettei aikoisi puolustaa Suomea Venäjän hyökkäykseltä.
Kulttuurillinen konteksti
Elokuva osuu esitysajankohdaltaan oivallisesti aikaan, jossa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvien ohjelmien suosio on jatkuvassa kasvussa, ja tämä näkyy varmasti ohjelman suosiossa ja sen saamassa huomiossa. Elokuvan juoni sijoittuu nykyaikaan ja se on muutenkin varsin moderni pyrkiessään rakentamaan johtajahahmon roolista auktoriteettiaseman sijaan kansaa yhdistävän lempeän ja arvopohjaisen voiman. Myös lähestyvä ystävänpäivä tulee huomioitua, kun itse pääministeri kertoo toisen hakijan olevan hänen henkilökohtainen ystävänsä.
Roolituksessa on pyritty miellyttämään niin konservatiiveja, nationalisteja, liberaaliglobalisteja kuin feministejäkin: kaikki ohjelman merkittävät asiantuntijaroolit on konservatiivien mieliksi annettu perinteisille suomalaisille keski-ikäisille harmahtavantylsille akateemikkohahmoille, mutta toisaalta pääosissa on Suomen mittapuulla monikulttuurisuutta edustava suomenruotsalainen pappa betalar -keikari sekä seksuaalivähemmistöjä edustava kiintiöhomo ituhippi. Ehdokkaat myös kilpailevat sekä militaristisuudellaan että sillä, kumpi nuoleskelee enemmän EU:ta.
Arvio
Draaman kaareltaan elokuva jää latteaksi; ensimmäisessä osassa hienoisella erolla suosikiksi noussut hakija pärjää koko elokuvan ajan hieman kilpailijaansa paremmin, koska hänellä on noin satatuhatta suosittelijaa enemmän ja koska hän käyttää silmälaseja, mikä tietysti tarkoittaa, että hänen on pakko olla fiksu. Minkäänlaista kasvutarinaa tai muuttuvia kilpailuasetelmia ei esitetä, vaan tilanne pysyy koko elokuvan ajan samana, eikä altavastaaja pääse kunnolla haastamaan silmälasipäistä kilpakumppaniaan. Tämä toisaalta puhuttelee suomalaista katsojaa, joka on tottunut katsomaan yksitoikkoisia kättely- ja jonotusohjelmia. Katsojaa viihdytetään kuvaamalla työnhakijoiden piinaa heidän odottaessaan lopullista ratkaisua ja kyselemällä heiltä heidän hakemaansa työtehtävään liittymättömiä kysymyksiä muun muassa Suomen talouspolitiikasta. Lisäksi mielenkiintoa pyritään pitämään yllä näyttämällä eri asiantuntijoiden spekulaatioita rekrytointiprosessin kulusta ja ratkaisuun vaikuttavista tekijöistä. Suurimman osan ajasta hakijat käyttävät kehuen toisiaan ja kertoen ympäripyöreitä latteuksia omasta elämänkokemuksestaan. Loppuratkaisu ei aiheuta suuria tunteita kummassakaan päähenkilössä, mutta ei liioin katsojassakaan.
Juoneltaan elokuva on niin lattea, ettei katsoja edes häiriinny, vaikka ohjelma katkeaa ensimmäisen tunnin jälkeen urheilu-uutisten ajaksi, vaikka urheilu-uutisten kohderyhmä onkin se ainoa ympyrä kulttuurin venn-diagrammissa, jolla ei ole yhteisiä osia politiikkadokumenttien katselijakunnan kanssa. Elokuvan katselu oli varsin tylsää sen kulttuurillisesta merkityksestä huolimatta. Katselukokemusta kuitenkin paransivat merkittävästi kiltiksen sohvien pehmeys, muiden sössöläisten hyvä seura ja Matti Röngän selkeän rauhallisesti artikuloimat mielenkiintoiset analyysit poliittisen järjestelmän toiminnasta. Lopulta elokuva kuitenkin kertoi enemmän suomalaisesta kansanluonteesta kuin poliittisesta taistosta. Kuten elokuvan vaille työpaikkaa jäänyt päähenkilö asian kiteytti: ”kansa on puhunut ja pulinat pois”.
Suurin yksittäinen pettymys oli se, että vaikka elokuvan nimessä mainitaan tulosilta, ohjelmassa ei näytetä ensimmäistäkään siltaa, ja ainoa yllättävä tuleminenkin tapahtuu housut jalassa, tosin sentään jännityksen lisäämiseksi kilpakumppanin täpötäydessä yökerhossa.
Osa kriitikoista on väittänyt juonen olevan prujattu viime vuonna ilmestyneestä Euroviisut-elokuvasta, koska molemmissa ruotsalainen voittaa tiukan kaksintaistelun jälkeen vihreän miehen, mutta Sössön kulttuuritoimitus ei usko tätä teoriaa, koska toisin kuin Euroviisuissa, Presidentinvaaleissa ruotsalainen oli ennakkosuosikki.
Kaikkiaan elokuva saa raadilta kaksi ja puoli tähteä viidestä. Elokuva oli hajuton ja mauton ajanvietefilmi, ei erityisen kiinnostava tai hauska, mutta varsin tyylikkäästi toteutettu ja hyvin suomalaisuutta tihkuva. Suositellaan katsottavaksi ennemmin politiikkanörttien lukiokavereiden kuin tyttöystävän kanssa.
Leave a Reply