Päätoimittaja Heikki Seppä
Sössö täyttää tänä vuonna 50! Ikää on siis yli puolet koko killan iästä, eli pitkästä kiltaperinteestä on kyse. Sössö juhlistaa juhlavuottaan julkaisemalla vanhoista Sössöistä artikkeleita, siirtyen vuosi vuodelta kohti Sössön alkua.
Kotimaan Pitkä eli KP on huikea reissu, johon lähtee usein paljon vanhempaakin kiltalaista. Heiltä on saattanutkin kuulla tarinoita menneistä KP:stä (”silloin kun minä olin fuksi…”). Sössö pistää nyt askeleen paremmaksi ja poimi KP tarinan 44 vuoden takaa!
”SIK:n pitkällä kotimaanreissulla
Se on sitten takanapäin, nimittäin SIK:n pitkä kotimaanexcursio. Tänä keväänä se suuntautui Tornio – Kajaan -poikkiakselille kolmen päivän ajan. Matkustusvälineenämme oli VR:n retkeilyvaunu. Lieneekö sitten jo vaunu-vainaa. Matkan johtajana toimi ansiokkaasti apul.prof. Laiho. Hän selvisi matkasta esittämällä ainoastaan muutaman asiallisen huomautuksen meille. Ja muulloin oli varmasti kuten yksi meistä. Lopun huolen sitten kantoikin excursiomestari.
Matka aloitettiin maanantai-iltana vähän ennen 22:ta, jolloin otettiin suora kurssi kohti Kemiä. Kantakrouvin kautta. Nykäsen Taunon opit olivat ilmeisesti langenneet hedelmälliseen maahan, koska jokaisella tuntui olleen hyvät matkaeväät mukana. Myös syömistä. Kemiin saavuttiin tiistaiaamusella äänekkään yön jälkeen. Retkeilyvaunu jätettiin sinne ja jatkettiin lättähatulla Tornioon, josta varsinainen cursio alkoi. Lapin Kulta Oy:stä. Lapin Kullalla suoritettiin lyhyt ja ytimekäs tutustuminen kaljan valmistukseen, ennenkuin päästiin esittämään ’makuarviointeja’ (Lienevät tottuneet ja oppineet vierailijoihin, koska tehdaskierros oli melko lyhyt). Siellä kuultiin molemminpuolisia ohjeita siitä, minkälaista hyvän kaljan pitää olla ja mitenkä sitä pitää juoda. (Me neuvoimme valmistusta ja he neuvoivat nauttimista).
Tiistaina ehtoopäivällä palailimme lättähatulla Kemiin Veitsiluoto OY:n vieraiksi. Syömisen puutteesta johtuen useimmilla oli melkoinen vauhti tässä vaiheessa. Se saattoi hieman yllättää vieraanvaraiset isäntämmekin. Kuitenkin jaksoimme seurata kunnialla paperinvalmistuksen eri vaiheita. (Kovassa päänsäryssä, melussa ja nälässä). Ehtoolla Veitsiluoto sitten tarjosi klubillaan syömistä ja kaljaa (isoon tarpeeseen). Parit konjakitkin saatiin syömisen jälkeen, kun älyttiin riittävän kauan lauleskella matkaviisuista oppimaamme värssyä ”Pienet konjakit, pienet konjakit, ne lystikkäitä ois…” Menkööt tässä anteeksypyynnöt niille Veitsiluoto-yhtiön herroille, jotka omasta pussistaan ne konjakit joutuivat tarjoamaan. Valtion yhtiö kun on niin köyhä, nähkääs.
Kahdeksan tienoilla ehtoolla lähdettiin tutustumaan Kemin yöelämään. Useimmat saivat taksikuskeilta tietää, että Nestori-ravintola se on naistentansseineen jotain, ja lähtivät kokeilemaan tuuriaan. Net kun pääsivät sisälle. Siitä tuurista sitten voi yhtyä vanhan tutun laulun ”Kuka sai ruusun, kuka sai liljan, kuka sai katajanpensaan…” (tai jotain sinnepäin) sanoihin.
Yötä myöten keskiviikkona sitten jatkettiin matkaa Ouluun. Ja loppujen eväiden nautiskelua. Vaikka yöunet jäivätkin vähiin, kaikki olivat aamulla mukana (suhteellisen pirteinä) lähtemään Pohjolan Kaapelin vieraiksi. Ja se aamupala oli todella poikaa. Tehdaskäynnin jälkeen meille tarjottiin lounas. Täällä SIK:lle luovutettiin myöskin lahjana erittäin komea kelosta valmistettu kaljahaarikka, joka kokeillessa hyväksi havaittiin. SIK antoi vastalahjaksi persoonallisen kullatun sähkövempeleen (ei-toimikuntoisen). Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että muutkin isännät saivat vastaavanlaisen lahjan.
Lounaan jälkeen käytiin visiitillä Nokia Elektroniikan fabriikissa, jossa tutustuttiin radiopuhelimien ja PCM-laitteiden valmistukseen. Ja saatiin jokunen työntekijätyttö hermostumaan työnsä ääressä.
Nokialta siirryimme Kemira OY:n vieraiksi. Juuri kun olimme saapuneet tehtaalle ja tehtaan esittely oli parhaassa vauhdissa, saapui ihmeellisen teekkarihuumorin innoittama sähke isännille. Tässä sähkeessä kehotettiin mm. olemaan tarjoamatta viinaksia. Eivätkä tarjonneet, perskeles. Tarjosivat kylläkin maittavan päivällisen tehdaskierroksen jälkeen.
Kemiralta jatkoimma illansuussa vaunumme kautta paikalliseen uimahalliin, mikä olikin varsin paikalleenosunut toimenpide. Hallista sitten Oulun sähköteekkareiden edustajat (ilmeisesti etukäteissopimuksen mukaisesti) nappasivat meidät hoiviinsa ja johdattelivat meidät Rattori-lupille, jolla ilmeisesti on jotakin tekemistä sikäläisten opiskelijoiden illanviettojen kanssa. Siellä myöskin paikalliset teekkarit muistivat viimesyksyisen reissunsa Otaniemessä. Ja olivat odottaneet SIK:ltä muutakin kuin kahvimukit jossain käytävässä (?). Niin, että itte piti meitinkin sitte tarjota ittellemme. Enämpi. Sen lisäksi he muistivat vielä syksyn reissustaan käynnin SIMILI:ssä (ainakin jotkut). Rattori-lupin tytötkin olivat isäntien mukaan käytettävissä. Tiedä sitten siitä käytöstä. Aikakin kun asetti omat rajoituksensa. Matkaan piti nimittäin Oulusta lähdettämän jo kymmentä minuuttia vaille 24.
Se lähtö ehkä olikin matkan vaikein osa. Meidän retkeilyvaunumme oli nimittäin määrä olla tavaravaunuasemalla. Mutta se pelkkää persnettoo (?), niin hyvä ajatuksia pojilla tuntui olevan (ainakin toiveikkaita). Tavaravaunuasema oli varmasti toista kilometriä pitkä ja parikymmentä raidetta leveä, ja joka raiteella oli pirun pitkä tavarajuna. Lisäksi vaunumme oli siellä ”kaukasimmassa” kolkassa. Ihme kyllä, kaikki-1 ehtivät mukaan. Kun juna hieman odotti.
Niin matka jatkui tavarajunan mukana Kajaaniin. Ja ääntä ja tunnelmaa riitti vielä aamutunteihin, vaikka eväistä ei enää ollutkaan tietoa. Tässävaiheessa heräsi pieni epäilys oululaisista ”huippuyksilöistä” (niinkuin Rattori-lupilla olleiden oululaisten teekkareiden piti olla), koska tavalliset Otaniemen riviteekkarit olivat pärjänneet kelkassa niinkin hyvin.
Torstaiaamuselle siis oltiin Kajaanissa koko joukko suhteellisen hyvässä kunnossa. Täällä oltiin koko päivän Kajaani OY:n vieraina. Aamupalan jälkeen näimme kainuulaista paperinvalmistusta, joka ei käsittääkseni paljoa eronnut siitä, mitä nähtiin Veitsiluodossa. Päivällä saatiin syödäksemme ja voitiin siirtyä tutustumaan Kajaani OY:n elektroniikkaan.
Ehtoopäivällä sitten kierreltiin kaupunkia katselemassa, ja voitiin todeta, että taitaapi olla kaupunki. Ja poikettiin ostamaan eväitä paluumatkalle. Illalla ennen lähtöä Kajaani OY tarjosi vielä jokseenkin ruhtinaalliset päivälliset. Ilmeisesti mekin käyttäydyimme kaikkein korrekteimmin juuri Kajaanissa, lieneekö sitten väsymyksellä ollut osuutta asiaan.
Torstai-iltana sitten lähdimme paluumatkalle Helsinkiin. Ja vaikka kunnon huippu olikin tähdätty Oulun iltaan, täytyy todeta, että monenlaiseen rituaaliin löytyi vielä paluumatkalla voimaa (ehkä Kajaanista ostetuiden eväiden voimasta). Varmasti paluumatkalle osuneilla asemilla olleet henkilöt muistavat kauan ne projektimestarit, joita siellä näkyi.
Hyvin mieliinpainuva oli se ilme, jonka paluumatkalla mukana ollut vanha konduktöörisetä esitti tullessaan vaatimaan takaisin muista makuuvaunuista kähvellettyjä sähkölamppuja. Olivatten kuulemma muut vaunut täysin pimeitä. (se ilme ei ollut järin hymyilevä). Excursiomestari selvitti tilanteen ansiokkaasti selittämällä, että se on vaan teekkarihuumoria ja tarkoitus oli vain kullata lamput ja luoda siten muillekin matkustajille tunnelmaa. Silloin sedänkin kasvoille jo levisi hyväksyvä hymy.
Lieneekö ollut sitten pelkkä sattuma, että aamuyöstä meidän vaunumme valot alkoivat hämärtyä ja olivat lopulta kuin himmeät hillot. Tässä vaiheessa tuli käytännön matkavarustustenkin suhteen yksi puute osiin. Nimittäin lauluvihkossa joidenkin laulujen sanat olivat aivan liian pienellä tekstillä präntätyt himmeässä valossa havaittavaksi (ihan totta).
Perjantaiaamuna sitten saavuimem viimein Helsinkiin siinä yhdeksän tienoissa. Täytyy sanoa, että joukkomme oli kuin kolmisenkymmentä kävelevää fossiilia. Onneksi edessä oli pitkä viikonloppu selvitä. Ennen vappua vastaanottajaisiin.”
Leave a Reply