KUVAT: Anni Parkkila
Viimeisessä osassa juttua reissun loppuvaiheista, paluusta kotiin ja Japaniin vaihtoon hakemisesta!
お久しぶりです！Vaikka kotiinpaluusta on jo ehtinyt vierähtää parisen kuukautta ja paluushokistakin on selvitty, päätin vielä viimeisen kerran palata blogin pariin. Viimeinen kuukausi Japanissa vierähti todella nopeasti. Ensimmäiset kaksi viikkoa elokuusta käytännössä asuin labrassa ja yritin epätoivoisesti saada projektiani päätökseen. Hommaa ei helpottanut se, että mittausten kanssa oli todella paljon ongelmia, minkä takia emme meinanneet saada mitään tuloksia ulos. Lopulta kuitenkin projekti saatiin enemmän tai vähemmän maaliin, tosin fiilis oli jälkeenpäin sellainen, että olisi pitänyt olla vielä toiset neljä kuukautta. Tutkimusprojektin loppuun saattamisen jälkeen alkoikin sitten armoton laukkutetristely ja LOMA! En edes muista, milloin viimeksi on saanut pitää ihan oikeaa kesälomaa.
Viimeiset pari viikkoa reissasimme Jonin kanssa Tokiossa, Kiotossa, Osakassa ja Narassa. Lisäksi kiipesimme Fuji-vuorelle! Kaksi viikkoa oli aivan liian vähän ja meillä oli aikataulu todella tiukka koko ajan. Lisäksi piti hoitaa kaikenlaisia käytännön juttuja, kuten tehdä muuttoilmoitus ja lopettaa pankkitili. Esimerkiksi pankissa käyminen oli “tosi hauskaa”, kun pankkivirkailija heti alkajaisiksi ilmoitti, että ei halua puhua englantia… Jotenkin siitäkin selvittiin silti.
Kiotosta jäi sellainen fiilis, että sinne on pakko päästä joskus uudestaan. Kaupunkina Kioto on todella erilainen kuin Tokio. Vaikka Kioto onkin Japanin entinen pääkaupunki, ei siinä ole yhtään samanlaista suurkaupunkimeininkiä. Arkkitehtuuri on paljon perinteisempää puisine rakennuksineen, ja Kiotosta löytyy myös todella paljon vanhoja temppeleitä. Matkamainoksissa ja myös elokuvissa voi usein bongata oransseja portteja peräkkäin valtavan määrän pitkänä pötkönä. Kiotosta löytyy varmaankin kuuluisin tällainen rakennelma, nimeltään Fushimi Inari Taisha, joka on temppeli Inari-vuorella, jonka ympärillä portit kulkevat. Koko reitin voi kiertää (sisältää paljon kiipeämistä) ja siihen menee n. 2-3 tuntia. Matkalla on paljon pienempiä temppeleitä sekä matkamuistomyymälöitä. Vaikka 35 asteen helteessä kyseinen reitti oli aikamoinen Via Dolorosa, haluan ehdottomasti päästä sinne vielä uudestaan.
Nara oli toinen suosikkikohteeni. Kaupunkina Nara on suhteellisen pieni, mutta myös suosittu kohde turisteille. Sinne pääsee sekä Kiotosta että Osakasta alle tunnissa junalla. Narassa ollessamme osui varmaankin koko matkan kuumin päivä, kun kännykän sääappi kertoi, että asteita oli 36°C ja “feels like 40°C”, ilmankosteutta oli jotain yli 70%, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuulta ei ollut lainkaan. Ihan vaan vinkkinä, jos ikinä menette Japaniin: älkää tehkö sitä heinä-syyskuussa. Narassa myöskin löytyy temppeleitä sekä jättibuddhapatsas, joka huhujen mukaan oli aikanaan syöstä koko maan konkurssiin. Itse olin odottanut Naraan pääsyä pitkälti yhdestä syystä: siellä on kaduilla paaaaaaljon kesyjä peuroja! Ja ne oli söpöjä! Peurojen läheisyydessä myytiin myös “peurakeksejä”, joita siis pystyi syöttämään peuroille. Muuten hyvä, mutta peurat tietysti olivat oppineet siihen, että typeriltä turisteilta saa näitä kyseisiä keksejä ja eivät pelänneet näyttää ahneuttaan. Käytännössä niin kauan kuin niitä keksejä oli käsissä, oli joku peura jatkuvasti puskemassa, repimässä vaatteista ja repusta ja käymässä päälle. Kääk. Joskus ne voivat kuulemma olla myös vähän aggressiivisia, mutta ainakin omalle kohdalle osui lähinnä yli-innokkaita yksilöitä. Joka tapauksessa hauskaa oli!
Narassa kävimme myös paikallisessa sakepanimossa. 500 jenillä, eli vajaalla neljällä eurolla, sai viisi sakemaistiaista ja lisäksi sakekipon muistoksi.
Osakassa emme ehtineet lopulta paljoa mitään tekemään, koska lähestyvä taifuuni aiheutti sen, että moni turistipaikka sulki ovensa aiemmin. Riskinä oli myöskin se, että metro lopettaa kulkemasta jos tuuli kovenee liikaa. Ehdimme kuitenkin käydä katsomassa pari nähtävyyttä ja maistamassa alueen suosittuja ruokia, kuten okonomiyakia ja kobe-härkää. Osaka on muuten tyyliltään paljon lähempänä Tokiota ja se tuntuu enemmän suurkaupungilta verrattuna Kiotoon. Osakan ja Kioton välillä pääsee junalla kulkemaan reilussa puolessa tunnissa, joten jos sinne päin matkaatte, kannattaa käydä katsastamassa molemmat kaupungit ja varata tarpeeksi monta päivää.
Koko matkan yksi siisteimmistä jutuista oli kiipeäminen Fuji-vuorelle. Fuji on siis Japanin korkein vuori (3776 m) ja se on myöskin aktiivinen tulivuori. Fuji-vuori on hyvin tyypillinen ja ikoninen japanilaisessa taiteessa sekä matkamainoksissa. Virallinen kiipeilykausi Fujilla on kesäaikaan heinäkuun puolivälistä syyskuun alkupuolelle, koska kyseisenä aikana vuorella ei ole lunta ja kiipeäminen on siksi turvallisempaa. Päivittäin Fujille kiipeää tuhansia ihmisiä ja paikoitellen kiivetessä joutuu odottelemaan. Suurin osa matkasta ylöspäin on melko helppokulkuista, mutta paikoitellen reitti on todella jyrkkää ja rosoista laavakiveä. Hyvät kengät tulevat kiivetessä tarpeeseen.
Teimme kuten useat kiipeilijät, eli lähdimme aamulla jo kahdeksan aikaan ensin bussilla n. 2300 metrin korkeuteen niin kutsutulle 5. asemalle, jossa söimme ison lounaan ja laitoimme viimeiset ylimääräiset tavarat lokerikkoon talteen. Ostimme myöskin hauskan puisen matkamuistokepin, johon keräsimme matkan varrella mökeistä polttomerkkejä. Noin puoli yhdentoista aikaan lähdimme lopulta kapuamaan vuorta. Menimme melko hidasta tahtia ja pidimme paljon taukoja, jotta korkeuteen ja happitason vähenemiseen ehti tottua. Tätä varten olimme myöskin ostaneet happipullon mukaan, joka auttoi etenkin korkeammalle mennessä.
Noin viiden aikaan illalla saavuimme varaamaamme mökkiin, joka sijaitsi noin 3400 metrin korkeudessa. Valitsimme tarkoituksella mökin mahdollisimman korkealta, jotta loppumatkan kiipeäminen ei kestäisi niin kauaa. Mökissä saimme lämpimän aterian ja mukaan otettavan aamupalan. Erikoista mökissä nukkumisesta teki sen, että suuren kysynnän takia niissä joutui kirjaimellisesti nukkumaan kylki kyljessä ventovieraiden ihmisten kanssa. Herätys tapahtui klo 1:30 ja lähdimme vähän kahden jälkeen yöllä jatkamaan matkaamme ylöspäin. Tähän aikaan vuorella oli aivan älytön määrä ihmisiä, mikä yhdistettynä kapeaan polkuun johti siihen, että viimeiset muutama sata metriä ylöspäin mentiin hyvin hitaasti elefanttimarssilla eteenpäin pilkkopimeässä otsalamppujen valossa. Toisaalta tämä sopi ainakin allekirjoittaneelle oikein hyvin, koska hitaammalla tahdilla ei ollut tarvetta ylimääräisille tauoille.
Vaikka välillä meinasikin matkan varrella usko loppua kesken, niin lopulta se huippukin saavutettiin aamulla n. klo 4:30 aikaan. Monille tavoite onkin se, että ehtii huipulle ennen auringonnousua, ja tähän tähtäsimme itsekin. Noin viiden aikaan odotus palkittiin, ja pääsin kokemaan elämäni upeimman auringonnousun!
Kaiken kaikkiaan erilaisista haasteista huolimatta vaihdosta jäi käteen paljon upeita muistoja ja kokemuksia. Olen tyytyväinen siihen, että jännityksestä ja epävarmuuksista huolimatta hain Japaniin vaihtoon. Viiden kuukauden vaihtojakson aikana tutustuin todella moneen uuteen ihmiseen ja opin paljon niin Japanin kuin muidenkin maiden kulttuureista, mutta ennen kaikkea itsestäni. Nykyään monia asioita Suomessa ei enää ota yhtä itsestäänselvyytenä, koska monessa maassa esimerkiksi ilmainen ja silti laadukas koulutus ei tulisi kuuloonkaan. Oli myöskin mielenkiintoinen kokemus lähteä kauas kotoa kaiken tutun ja turvallisen parista. Näistä ja monista muista syistä suosittelen ehdottomasti vaihto-opiskelemaan lähtemistä!
Japanin vaihtohaku lukuvuodelle 2019-2020 järjestetään 1.11.-1.12.2018, eli ihan kohta! Nyt syksyn haussa voi siis hakea vaihtoon niin, että lähtee syyskuun lopussa 2019 tai huhtikuun alussa 2020.
読んでくれてありがとう!
Leave a Reply