Sössön pitkäaikainen taittaja, pää- ja toimittaja sekä puuhanurkkien kuningas haluaa jakaa parhaat ilmaiset online-pelivinkkinsä. Allekirjoittanut on hyvin koukussa, tai siis pitkäaikainen pulmapelien harrastaja, ja tuhlaakin tähän aivan liian paljon aikaa. Mutta siis asiaan!
Pulmapelien kanssa saa kulutettua aikaa reippaasti, joskus niinkin tehokkaasti että ei saa sitten päivän aikana mitään muuta aikaseksi. Kuitenkin puuhat rentouttavat ja zombi-pelailuun hurahtaneen päivän jälkeen jaksaa taas paahtaa töitä. Koska allekirjoittanut ei oikeasti suurista lehtimieltymyksistään ja Sössötyksistään huolimatta osaa äidinkieltä erityisen hyvin, ei perinteiset ristikot koskaan houkutelleet mukaansa. Mutta sitä suuremmalla voimalla ovatkin iskeneet erilaiset ristikkoja vastaavat tehtävät missä joko leikitään numeroilla, koitetaan piirtää kuvia tai muuta loogista päättelyä vaativaa. Tästä syystä ehdoton lemppari on ollut NONOGRAM, minkä jotkin pitkäaikaisemmat Sössön lukijat ovat saattaneet huomata. Muitakin villityksiä on vuosien saatossa kertynyt ja näistä voi tehdä omat päätelmänsä selaamalla Hirven puuhanurkat läpi.
Mutta millä alustoilla sitä parhaiten vieroitusoiretansa voi helpottaa ja minkälaisten pelien parissa? Play-kaupasta löytyy pelejä vaikka muille jakaa, mutta samoin myös netistä. Pulmapelejä etsiessä on hyvä myös huomioida, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nonogrammeja kutsutaankin myös mm. nimillä: Japanilainen ristikko, siluettiristikko, Pic-a-Pix sekä Hanjie. Tämä nimien epäsystemaattisuus saattaa joskus aiheuttaa haasteita etsiessä juuri tietyn tyyppisiä pulmatehtäviä. Voikin olla näppärää käyttää monipuolisia pulmapelisivustoja vain yhteen pulmatyyppiin keskittyvän sijasta, sillä silloin ei tule kyllästymään tehtävien samanlaisuuden takia ja löytää uudenlaisia pulmia.
Puhelimella tietenkin oma ehdoton suosikki ja hyvin tehokkaassa päivittäisessä käytössä on: Nonogram Katana
Nettiversioista haen yleensä sitä monipuolisuutta. ja mm. seuraavat sivustot ovat osoittautuneet hauskoiksi sekä kattaviksi:
Battleships ja läjä muita hyviä pulmia. Linkit ovat hassusti joka pulmalle erilaiset, mutta sivun alaosasta saa vaihdettua pulmatyyppiä ja vasemmasta reunasta saa valikoitua taitotason. https://www.puzzle-battleships.com/
Hyvin kattava sivusto, mutta vaatii kirjautumisen, että saa pelattua enemmän.
https://www.conceptispuzzles.com/
Kiitokseksi tänne asti lukemisesta väsäsin palkinnoksi uuden Nonogrammin:
https://nonograms.relaxpuzzles.com/nonogram/63321
Onnea ratkomisiin ja uusinta Sössöä odotellen,
Hirvi
@aatto94