Aikaisin ja myöhäisin joululahja

TEKSTI: Antti Mäki

Black Friday meni, ja joululahjat jäivät ostamatta? Sössön toimittaja antaa vinkkejä, kuinka myöhään on mahdollista keksiä joululahja, ja toisaalta, kuinka välttää viime hetken paniikki hankkimalla lahja todella aikaisin

Olemme perheeni kanssa sopineet rajoittavamme joululahjojen ostamista, mutta kaikkein lähimmille ihmisille haluaa ostaa jotain pientä. Sukulaiset usein katsovat paremmaksi lähettää rahaa. Joululahjoja suunnitellessani olen välttänyt turhanaikaisen rihkaman ostamista, ja sen sijaan pyrkinyt hankkimaan kirjoja, musiikkia, kosmetiikkatuotteita ja vastaavaa, joista on aidosti jotakin hyötyä lahjan saajalle. Lahjani ovat yleensä persoonallisia, ja tämä kieltämättä haittaa merkittävästi niiden hankkimista. Kovin usein mielessä on tuote, joka on kovin vaikeasti saatavissa.

Pari vuotta sain päähäni hankkiä äidilleni CD-levyn London Philharmonic Orchestra – Greatest Video Game Music Album 1. Sain idean kuultuani äidin päivittelevän, kuinka pienet lapset pelaavat väkivaltaisia pelejä ja kuinka se näkyy heidän käytöksessään, joten päätin näyttää, että peleissä on muutakin sisältöä kuin pelkkä aivoton väkivalta. Levy löytyi onneksi CDON.com:sta, mutta muutamaa päivää ennen joulua sain saapumisilmoituksen sijaan ikävän viestin sähköpostiin: tuote lopussa varastolta, toimitusaika arviolta kaksi viikkoa. Minun oli pakko keksiä varasuunnitelma, ja päädyin hankkimaan The Body Shopista lahjapakkauksen, jossa oli käsivoide ja suihkugeeli. CD saapui joulun jälkeen, ja äiti sai sen lahjaksi seuraavana jouluna. Jos aletaan laskemaan tilauspäivästä lähtien, tämä lahja oli hankittu yli vuosi etukäteen!

Vuosi sitten minulle tuli hieman yllätyksenä, että siskoni on tulossa Ruotsista tänne joulun viettoon. Oli jo liian myöhäistä alkaa tilaamaan lahjaa ulkomailta, enkä oikein löytänyt paikallisista kaupoistakaan mitään riittävän mielenkiintoista. Olin jouluaattona iltapäivällä edelleen samassa tilanteessa. Sitten sain ajatuksen. Koska olin antamassa äidilleni kuuluisien videopelien soundtrackin, miksi en jatkaisi samalla teemalla? Aloin etsiä Steam-pelipalvelusta naiselliseen makuun sopivia indie-pelejä. Ostoskoriin päätyivät julkaisut The Stanley Parable, The Cat Lady sekä To The Moon. Maksun suoritettuani pelit olivat saatavilla digitaalisena latauksena, mutta saadakseni niistä jotakin konkreettista tulostin kauppasivulta pelien kuvauksen ja työnsin paperit sisään kauniisti koristeltuun kirjekuoreen, jonka oli aikoinaan ollut heräteostos tämänkaltaisia tilanteita varten.

(Visited 1 times, 1 visits today)